JYVÄSKYLÄN KÄRÄJÄOIKEUS |
Syyttäjän rangaistusvaatimus |
Manninen on esittänyt asianomistaja Pekka Monosesta ja tämän asianajotoimistosta
valheellisen ja perättömän tiedon väittämällä internetissä pitämällään
nettisanomat sivustolla (www.nettisanomat.com), että Mononen on
asianajajana toimistonsa puitteissa laatinut häntä koskevia (POISTETTU 03.03.2016 A). Hän on sivustoillaan julkaissut oikeudenkäyntiaineistoa,
joka sinällään on ollut sisällöltään oikeaa, mutta Manninen on antanut
lukijoiden ymmärtää, että oikeudenkäynnissä olisi ollut kysymys
jostakin laittomasta. Teko on siten huomioonottaen Monosen ammatti
asianajajana ollut omiaan aiheuttamaan asianomistajalle vahinkoa
sekä häneen kohdistuvaa halveksuntaa. |
VAASAN
HOVIOIKEUS TUOMIO Nro 565 Antamispäivä 23.4.2007 Diaarinro R 06/794 |
Verkkoviestin
jakelun keskeyttäminen |
Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 18 §:n mukaan
tuomioistuin voi virallisen syyttäjän, tutkinnanjohtajan tai asianomistajan
hakemuksesta määrätä julkaisijan tai ohjelmatoiminnan harjoittajan
taikka lähettimen. palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän
keskeyttämään julkaistun verkkoviestin jakelun, jos viestin sisällön
perusteella on ilmeistä, että sen pitäminen yleisön saatavilla on
säädetty rangaistavaksi. Lähtökohtana mainittua lainkohtaa sovellettaessa
on saman lain 1 §:n 2 momentti, jonka mukaan viestintään ei saa
puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden
merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa. |
TÄMÄ SIVU EI OLE MUUTTUNUT. |
|
|
Punainen poimija. Nettisanomat torstaina 04.08.2005. |
|
|
|
|
|
|
|
|
| |
|
|
|
||
|
|
| ||
|
|
|
| |
|
|
|
||
|
|
|||
Tunti elämästä. Peräkkäisiä kuvia ja kertomuksia eräänä kauniina päivänä: keskiviikkona 3. elokuuta 2005. Lehdet olivat edellispäivän lehtiä. Aftonbladet hankittu Ärrältä ja suomalaiset luettu Peurungan lehtisalissa Laukaassa. Järvi oli Peurunka ja ilma oli lämmin, varsinkin silloin kun aurinko paistoi, vesi oli virkistävää, ehkä 18-asteista. Mustikat maistuivat suoraan suuhun. Helikopterit eivät vielä pörränneet: Neste-rallia lähden karkuun Helsinkiin! Kuvat ja kertomukset Pertti Manninen. |
Elokuun hellepäivä. Maa hellii lapsiaan. Kuva: Pertti Manninen. Laukaa. |
|
|
nettisanomat - 2005/08/04 - Punainen poimija - Kuva - Tunti elämästä. Kuvia ja kertomuksia eräänä kauniina päivänä: keskiviikkona 3. elokuuta 2005. - Pertti Manninen - torstaina 04.08.2005 - kuva - kuvat - pertti manninen - nettisanomat. |