POISTOT (HO 19.11.2015)

JYVÄSKYLÄN KÄRÄJÄOIKEUS
Rikosasia
TUOMIO 06/815
Annettu kansliassa
2.5.2006
Asiano:
R 05/2307

Syyttäjän rangaistusvaatimus
1. KUNNIANLOUKKAUS (6160/R/001799/05) Rikoslaki 24 luku 9 §
1.7.2004-8.10.2005 LAUKAA

Manninen on esittänyt asianomistaja Pekka Monosesta ja tämän asianajotoimistosta valheellisen ja perättömän tiedon väittämällä internetissä pitämällään nettisanomat sivustolla (www.nettisanomat.com), että Mononen on asianajajana toimistonsa puitteissa laatinut häntä koskevia (POISTETTU 03.03.2016 A). Hän on sivustoillaan julkaissut oikeudenkäyntiaineistoa, joka sinällään on ollut sisällöltään oikeaa, mutta Manninen on antanut lukijoiden ymmärtää, että oikeudenkäynnissä olisi ollut kysymys jostakin laittomasta. Teko on siten huomioonottaen Monosen ammatti asianajajana ollut omiaan aiheuttamaan asianomistajalle vahinkoa sekä häneen kohdistuvaa halveksuntaa.

http://www.nettisanomat.com/2007/05/26/20060502kunnianloukkauskaraja1tuomio.htm

VAASAN HOVIOIKEUS
TUOMIO
Nro 565
Antamispäivä 23.4.2007
Diaarinro R 06/794
Verkkoviestin jakelun keskeyttäminen

Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 18 §:n mukaan tuomioistuin voi virallisen syyttäjän, tutkinnanjohtajan tai asianomistajan hakemuksesta määrätä julkaisijan tai ohjelmatoiminnan harjoittajan taikka lähettimen. palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän keskeyttämään julkaistun verkkoviestin jakelun, jos viestin sisällön perusteella on ilmeistä, että sen pitäminen yleisön saatavilla on säädetty rangaistavaksi. Lähtökohtana mainittua lainkohtaa sovellettaessa on saman lain 1 §:n 2 momentti, jonka mukaan viestintään ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa.
Mannisen ylläpitämällä nettisanomat.com -internetsivustolla on materiaalia, joka kohdistuu Monosen elinkeinotoimintaan ja on sisällöltään Monosen kunniaa loukkaavaa. Monosta koskevien verkkoviestien pitäminen yleisön saatavilla on edellä mainitun lainkohdan tarkoittamalla tavalla rangaistavaksi säädetty teko ja rikos jatkuu edelleen niin kauan, kuin internetsivustolla oleva Monosta koskeva materiaali on verkkoviestinä yleisön saatavilla.
Edellä mainitut seikat huomioon ottaen Mannisen on poistettava nettisanomat.com-sivustolta kaikki sellaiset verkkoviestit, joissa mainitaan Monosen tai hänen yrityksensä nimi ja joissa on viittauksia Monoseen. Näin ollen tämän asiaa koskevan tuomion julkaiseminen mainitussa verkkojulkaisussa ei ole tarpeellista.
http://www.nettisanomat.com/2007/05/26/20070423kunnianloukkaushovituomio1tuomio.htm

   

TÄMÄ SIVU EI OLE MUUTTUNUT.


Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.
  2005
nettisanomat.com   kuva

 
 

Uusin

Arkisto

Depis

Elokuva

Gallup

Imagine

Maisema

Kuvagalleria

Lehdet

Liikunta

Opetus

Perhe

Politiikka

Sota ja rauha

Tv ja radio

Talous

Työtä

Valokuva

Velka

Viikon kuva

 
 

Etsi nettisanomista!

 
 
1999 alkaen

 

Linkit.
Linkit joka numeroon ja haku, myös skandit! 

Sisällysluettelo.
2005.  Tammikuu
2005.  Helmikuu
2005.  Maaliskuu
2005. Huhtikuu
2005. Toukokuu
2005. Kesäkuu
2005. Heinäkuu
2005. Elokuu


nettisanomat.com joka torstai. Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen.
nettisanomat
@hotmail.com



Lahjoita ruokaa!  


Ilmoita ilmaiseksi!

 

Ilkka. Tiistaina 2. elokuuta 2005. Sinikka Rajamäki.
Ylilatautunut terrorijahti.   
  Nettisanomat torstaina  04.08.2005.


Kuva keskiviikkona 03.08.2005 klo 16.32. Pertti Manninen.


Ilkka. Tiistaina 2. elokuuta 2005. Sinikka Rajamäki.
Ylilatautunut terrorijahti.  
...
"
Lontoon pommi-iskujen jälkeen alkoi hurja ajojahti, jossa jokainen, joka lähtee juosten karkuun, on epäilty. Britannian poliisin kahdeksan kertaa luodeilla läpäisemä brasilialaissiviili ei jääne viime päivien pidätyksistä huolimatta viimeiseksi. Itse Lontoon poliisikomentaja Ian Blair totesi suruvalittelujen jälkeen, että terroristien takaa-ajossa siviiliuhrien määrä ei todennäköisesti jää yhteen. Hänen mukaansa uusissa aseenkäyttöoikeuksissa on kyse koko maan laajuisesta toimintapolitiikasta, joka ei koske vain Lontoon poliisia.

Mikä pelottava tulevaisuuden skenaario. Vielä pelottavampaa on se, että koko läntinen ryhmittymä katsoi nyökytellen vierestä. Brasilialaisen sähkömiehen Jean Charles de Menezesin turha kuolema hyväksyttiin hiljaisesti. Yhdenkään Euroopan maan päämies ei tuominnut tapahtunutta, vaikka tosiasiassa kyseessä oli suuri munaus. Aivan kuin yhteisellä päätöksellä tapahtumista jäi sellainen mielikuva, että mitä siitä, jos syytön saa surmansa, olisihan hän voinut olla syyllinenkin.

Lontoon poliisit ottivat raskaan askeleen siihen suuntaan, missä kaikki ovat syyllisiä, kunnes ruumishuoneella toisin todistetaan. Puhutaan poliisin “ammu tappaaksesi2 -taktiikasta., josta ovat huolissaan sekä Britannian turvallisuusasiantuntijat että muslimitahot. Pelkoa aiheuttavat mahdolliset vastaiskut.

Terroristijahti on yleisesti hyväksyttyä keinoilla millä hyvänsä. Sen puolesta ihmiset ovat valmiita luopumaan jopa omista oikeuksistaan ja yksityisyydestään. Turvatarkastuksia kiristetään, kameroita lisätään ja yksityisyyden suojaa tallataan. Kamerat tallentavat liikkeesi, poliisi kuuntelee puhelusi, tarkistaa rahavirtasi ja taustasi. Väärä leima passissa ja elämäsi saattaa päättyä yhtä nopeasti, kuten 27-vuotiaan de Menezesin. Ainakin saat vastailla kymmeniin kysymyksiin valtavan painostuksen alla.

Terrorismi on hallitsemattomuudessaan pelottava asia. Sen puolesta ei kuitenkaan pitäisi uhrata mitä tahansa. Ei viattomia ihmishenkiä, eikä taisteltuja yksityisyydensuojia. Lisäksi virkavallan pitäisi pysyä terroristien yläpuolella, eikä ottaa aseekseen heidän menetelmiään."

Ilkka. Tiistaina 2. elokuuta 2005. Sinikka Rajamäki.
Ylilatautunut terrorijahti.  

  16:04 Aftonbladet. Bomben i Bologna.


  16:30 Sinikka Rajamäki: Ylilatautunut terrorijahti.




 etusivulle!

 

 Lue myös! Etusivulla torstaina 14. heinäkuuta 2005.

It is an insult to the  dead to deny the link with Iraq.
Tony Blair put his own people at  risk in the service of a foreign power. Comment. Seumas Milne. "The London bombers were to blame for attacks on civilians that are  neither morally nor politically defensible. But the prime minister - who  was warned by British intelligence of the risks in the run-up to the war -  is also responsible for knowingly putting his own people at risk in the  service of a foreign power. The security crackdowns and campaign to uproot  an "evil ideology" the government announced yesterday will not extinguish  the threat. Only a British commitment to end its role in the bloody  occupations of Iraq and Afghanistan is likely to do that." The Guardian. Thursday July 14,  2005.
 

 

Alla har de rätt till vår sorg.
TORSTEN KÄLVEMARK om offren i Irak - och London. "Trots min kärlek till det brittiska och till vår västerländska kristna kultur skulle jag känna mig som en fascismens medlöpare om jag inte förmådde bevara denna jämvikt. Det är en hållning som inte löser frågan om behovet av våld för att störta tyranner. Men den kräver proportionalitet i våldet och den förutsätter militära insatser som inte bygger på lögn och manipulationer.Och återigen: Barbariet i London eller Falluja kan aldrig försvaras. Tusentals offer i Irak kan aldrig vägas mot hundra i London. Det finns inget kollektivt lidande, bara enskilda människor, alla med samma värde. Det är detta som är själva grunden för den civilisation vars namn så många nu missbrukar." Aftonbladet. Onsdag  13 juli 2005.


Tuuli käy heidän ylitseen. Poisnukkuneitten muistolle. Sarja.
Kuva: Pertti Manninen.

 

 Nettisanomat tänään torstaina  04.08.2005.



Keskiviikkona 03.08.2005 klo 15:35


15:35 Metsässä.


15:35 Metsässä.


15:36 Mustikat houkuttavat.


15:36 Mustikat houkuttavat.


15:41 Metsätie kutsuu jatkamaan.


15:42 Poimija vilahtaa.


15:42 Toisen poimijan pyörä.


15:43 Punainen poimija.


15:44 Puut vilistävät.


15:44 Punainen poimija taas.


15:44 Poimija metsän kätköissä.


15:49 Västäräkki hyppelee.


16.00 Ungdoms-arbetslöshet.


16:02 "möjligt att demonisera..."


16:03 Historiaa rannalla.


16:04 Maa hyväilee lapsiaan.


16:04 Aftonbladet. Bomben i Bologna.


16:05 Tytöt kiitävät uikkareissaan.


16:05 Poika ja hiekkalinna.


16:06 Poika ja hiekkalinna.


16:08 Päitä vedessä.


16:08 Päitä vedessä.


16:08 FBI slår till - mot fildelare.


16.10 Pyöriä nurmikolla.


16:10 Pyöriä nurmikolla.


16:10 Pyöriä nurmikolla.


16:10 Lintu nurmikolla.


16:11 Valkoinen perhonen liitää.


16:17 Västäräkki kaivon kannella.


16:17 Västäräkki ruohikolla.


16:27 Ylilatautunut terrorijahti.


16:29 Terrorismin torjunta vaatii ...


16:30 Sinikka Rajamäki: Yli...


16:32 Ylilatautunut terrorijahti.


16:33 Tuomiojan käsiinsä saama ...


16:43 MM83. Tiina Lillak, voittaja.


16:49 Karjalainen. Nokia saa nyt ...


16:50 Pohjalainen. Nokia saa nyt ...


16:53 Ilkka. Nokia saa nyt Kallasvuon

 

Tunti elämästä. Peräkkäisiä kuvia ja kertomuksia eräänä kauniina päivänä: keskiviikkona 3. elokuuta 2005. Lehdet olivat edellispäivän lehtiä. Aftonbladet hankittu Ärrältä ja suomalaiset luettu Peurungan lehtisalissa Laukaassa. Järvi oli Peurunka ja ilma oli lämmin, varsinkin silloin kun aurinko paistoi, vesi oli virkistävää, ehkä 18-asteista. Mustikat maistuivat suoraan suuhun. Helikopterit eivät vielä pörränneet: Neste-rallia lähden karkuun Helsinkiin! Kuvat ja kertomukset Pertti Manninen.

 

  etusivulle!

 

Elokuun hellepäivä. Maa hellii lapsiaan. Kuva: Pertti Manninen. Laukaa. 


Keskiviikkona
 
   03.08.2005. 
  


 TOIMITUS.
Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: mailto:nettisanomat@hotmail.com Copyright nettisanomat.com 2005/371. Sivut: 04.08. 2005,   (nettiin 04.08.2005, linkit 04.08.2005).   

nettisanomat  - 2005/08/04 - Ylilatautunut terrorijahti. - Sinikka Rajamäki. -
Ilkka. Tiistaina 2. elokuuta 2005.  - Kuva - Tunti elämästä. Kuvia ja kertomuksia eräänä kauniina päivänä: keskiviikkona 3. elokuuta 2005. - Pertti Manninen -  torstaina 04.08.2005 - kuva - kuvat - pertti manninen - nettisanomat.


sivun alkuun!



uusimpaan!



Ilmoita ilmaiseksi!


POISTOT HO 19.11.2015. LINKKI LISÄTTY KESKIVIIKKONA 23.12.2015.
Koko vuosi 2005: Linkit tarkistettu ja korjattu sunnuntaina 14.02.2016. Tekstinetti-kansiossa SanomaWSOY konsernin aineistoa.
Sivuston poistot joulukuu 2015 - helmikuu 2016. Lisäksi torstaina 03.03.2016