JYVÄSKYLÄN
KÄRÄJÄOIKEUS |
Syyttäjän
rangaistusvaatimus |
Manninen on esittänyt asianomistaja Pekka Monosesta ja tämän asianajotoimistosta
valheellisen ja perättömän tiedon väittämällä internetissä pitämällään
nettisanomat sivustolla (www.nettisanomat.com), että Mononen on asianajajana
toimistonsa puitteissa laatinut häntä koskevia (POISTETTU 03.03.2016 A). Hän
on sivustoillaan julkaissut oikeudenkäyntiaineistoa, joka sinällään
on ollut sisällöltään oikeaa, mutta Manninen on antanut lukijoiden ymmärtää,
että oikeudenkäynnissä olisi ollut kysymys jostakin laittomasta. Teko
on siten huomioonottaen Monosen ammatti asianajajana ollut omiaan aiheuttamaan
asianomistajalle vahinkoa sekä häneen kohdistuvaa halveksuntaa. http://www.nettisanomat.com/2007/05/26/20060502kunnianloukkauskaraja1tuomio.htm |
VAASAN HOVIOIKEUS TUOMIO Nro 565 Antamispäivä 23.4.2007 Diaarinro R 06/794 |
Verkkoviestin jakelun keskeyttäminen |
Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 18 §:n
mukaan tuomioistuin voi virallisen syyttäjän, tutkinnanjohtajan tai
asianomistajan hakemuksesta määrätä julkaisijan tai ohjelmatoiminnan
harjoittajan taikka lähettimen. palvelimen tai muun sellaisen laitteen
ylläpitäjän keskeyttämään julkaistun verkkoviestin jakelun, jos viestin
sisällön perusteella on ilmeistä, että sen pitäminen yleisön saatavilla
on säädetty rangaistavaksi. Lähtökohtana mainittua lainkohtaa sovellettaessa
on saman lain 1 §:n 2 momentti, jonka mukaan viestintään ei saa puuttua
enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys
kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa. |
Tältä sivulta
on poistettu kaikki Vaasan hovioikeuden 23.4.2007 tuomiossa Nro 565
poistettaviksi määräämät verkkoviestit. Alkuperäinen sivu, jossa
poistokohdat ovat näkyvissä, on arkistoitu osoitteeseen |
22.07.2004. Happy, Texas. Iloiset veikot. Jeremy Northam ja Ally Walker. Pieniin inhimillisiin nyansseihin kiinnittyvä naamiopeli (Kalle Kinnunen, TV-maailma). Ohjasi Mark Illsley 1999. Nelosella sunnuntaina 25.07.2004. Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. |
Linnanmäellä keskiviikkoiltana 07.07.2004. Tulossa! Linnanmäellä torstaipäivänä 08.07.2004. Tulossa! Tärkeä hetki. Kuva: Pertti Manninen. Smile. Suomennos Pertti Manninen. 17.05.2001. |
HYMY
- AIN' AIN', hymy voimat antaa. AIN', hymy taakat kantaa, harmaatkin pilvet puistat kun muistat hymy AIN' pois vie murheen, huolen, AIN', hymy ilon puolen tuo auringon paistelulle, sulle. Kasvoillesi onni suo. Suru aina murheet tuo, nyt ne peitä, kaikk' kyyneleet heitä. Nyt se on tehtävä, itku pois, AIN', hymy elämän tois. Taistele, muista sääntö vain, niin, hymy AIN'. |
MAILA VANHATALO JA PAULA MARTTILA VUODEN TAITEILIJAT 2004. Artport Näyttelyt ovat avoinna 31.7. asti joka päivä klo 11-19 Viitasaaren keskustaajamassa linja-autoaseman vieressä. Maila Vanhatalo Paratiisin viettelys, 2002, batiikki. |
ILMOITA
ILMAISEKSI:
LINKKI UUSIMPIIN! |
Torstaina
01.07.2004. Pääkirjoitus muodostuu tällä viikolla
erilaisista sanomista, joita voi lukea kukin halunsa mukaan
haluamassaan järjestyksessä. |
Kesän hyvä teko: opeta lapsi uimaan! | Kesäkalenteri 2004 Näyttelyt Suomen kartalla! | VAAHTERAMÄEN EEMELI Tampereen Komediateatteri 14.8 asti | ILMASTA
RAHAA Tampereen Komediateatteri 22.8 asti |
Forssan
kansainväliset mykkäelokuva- festivaalit 27.-29.8. 2004. |
|
Etusivu | Torstaina 22. heinäkuuta 2004. Numero 261. | Torstai on toivoa täynnä |
|
|
|
Tiedotus: Säiden ja matkojen takia julkaiseminen viivästyy! Tulossa: Keijo Korhonen sivaltelee, Olympiakomitea on muuttunut ruikkukomiteaksi, Alexander Stubb on muuttanut nimensä, Leif Salmén analysoi Nokiaa, Presidentti Martti Ahtisaari ja kumppanit joutuvat mahdollisesti tuomiolle USA:ssa, Oikeusministeri Johannes Koskinen sekoilee, Änkyrätoimittajan määritelmä. Naturistiranta. Linnanmäki: Kuvia ja äänityksiä. Muun muassa näitä, Pertti Manninen. |
Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. | Kesän hyvä teko: opeta lapsi uimaan! |
|
ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN! |
Kesäkalenteri 2004 Näyttelyt
Suomen kartalla ! TAIDEKESKUS ARTPORT. Näyttelyt 31.7. asti joka päivä klo 11-19 Viitasaaren keskustaajamassa. Garbo mykistää Forssassa - Forssan kansainväliset mykkäelokuvafestivaalit 27.-29.8. 2004. |
Etusivu | Torstaina 15. heinäkuuta 2004. Numero 260. | Torstai on toivoa täynnä |
|
p |
|
|
Torstaina 8. heinäkuuta 2004. Numero 259. Etusivulle | Torstai on toivoa täynnä |
Lukijan postia. |
Vuosikirja 2003. Koko vuosi kahdella sivulla! tammikuu-kesäkuu 2003 kuvin. - heinäkuu-joulukuu 2003 kuvin. - tammikuu-kesäkuu 2003 ilman kuvia. - heinäkuu-joulukuu 2003 ilman kuvia. |
ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN! |
Vuosikirja 2003. Koko vuosi kahdella sivulla! tammikuu-kesäkuu 2003 kuvin. - heinäkuu-joulukuu 2003 kuvin. - tammikuu-kesäkuu 2003 ilman kuvia. - heinäkuu-joulukuu 2003 ilman kuvia. |
JUILLET 14 |
TOIMITUS. Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen. Yhteydenotto: nettisanomat@hotmail.com.
Copyright nettisanomat.com 2004/261. Sivut valmisti Pertti Manninen
22.07.2004, ensimmäinen versio: 22.07.2004 14.15. (26.07.2004
11:37 ). Vanhempi
toimittaja ja kesätoimittaja.
Kuvannut Pertti Manninen. |
Muista maksuttomat arkistot! Tässä
muutamia: kaleva.fi - yle.fi - mtv3.fi - aftonbladet.se -
guardian.co.uk. |
|
15.07.2004. Green
Card. Gérard Depardieu ja Andie MacDowell. Herkkä ja sympaattinen ihmissuhdekomedia, jonka on ohjannut Peter Weir 1990. Nelosella perjantaina 16.07.2004. klo 21.00. |
JUILLET 14 2004 Presidentti Jacques Chirac on tulossa kahdessa mustassa autossa seurueineen 28 moottoripyöräpoliisin auran ympäröimänä Champs Elyséetä pitkin vilkuttaen kansalaisille kätensä auton ikkunasta ulos työntäen. Tunnelman kuvannut suoraan Pariisista Pertti Manninen, nettisanomat.com. Lue lisää! JUILLET 14 2004. |
J. Chirac a annoncé mercredi au cors de son traditionnel entretien du 14 juillet que les Francais se prononceraient en 2005 par référendum sur la ratification de la Constitution européenne. |
HYMY - AIN' Smile. Suomennos Pertti Manninen. 17.05.2001. |
AIN',
hymy voimat antaa. AIN', hymy taakat kantaa, harmaatkin pilvet puistat kun muistat hymy AIN' pois vie murheen, huolen, AIN', hymy ilon puolen tuo auringon paistelulle, sulle. Kasvoillesi onni suo. Suru aina murheet tuo, nyt ne peitä, kaikk' kyyneleet heitä. Nyt se on tehtävä, itku pois, AIN', hymy elämän tois. Taistele, muista sääntö vain, niin, hymy AIN'. |
ILMOITA
ILMAISEKSI:
LINKKI UUSIMPIIN! |
Torstaina 01.07.2004. Pääkirjoitus muodostuu tällä
viikolla erilaisista sanomista, joita voi lukea kukin halunsa mukaan
haluamassaan järjestyksessä. |
08.07.2004 Pecker. Baltimorelaisen harrastelijavalokuvaajan polaroid-kuvat tuovat sensaatiota New Yorkin taidepiireihin. John Waters ohjasi tämän komedian 1998. Tv1 tänään torstaina 08.07.2004 klo 21.40. Kuvassa Christina Ricci ja Edvard Furlong (Pecker). |
Tarkka selostus! | Ikikertut syksyllä. Laukaa 02.10.1999, silloin kun kaikki näytti vielä hyvältä. Kuva Pertti Manninen. |
Oikeusjuttu: Tästä kaikki alkoi: Ulosottomiehen ja kihlakunnanvoudin operaatio mitätöi vanhuksen etuoikeutetun saatavan 90 000 markkaa Merita Pankin hyväksi. Tässä jaksossa asialla ulosottomies Raino Rinne ja kihlakunnanvouti Jarmo Kivistö. |
HYMY - AIN' AIN', hymy voimat antaa. AIN', hymy taakat kantaa, harmaatkin pilvet puistat kun muistat hymy AIN' pois vie murheen, huolen, AIN', hymy ilon puolen tuo auringon paistelulle, sulle. Kasvoillesi
onni suo. |
ILMOITA
ILMAISEKSI:
LINKKI UUSIMPIIN! ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN! |
Torstaina 17.06.2004. Pääkirjoitus. Anneli Jäätteenmäki sai yli kymmenen prosenttia äänistä! Torstaina 24.06.2004. |