Edellinen - Seuraava - Joka etusivulle! -
Pitkäperjantai 2014-04-18 - N:o 1736 - Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999 - Yhteys -
Kuukausikävijät: 138786 (Lisäys 21 prosenttia kuukaudessa!) |
Huhtikuu 2014. Pitkäperjantai. "Surujuhla ilman surua".
Isonna! Ohjelmakarttaa aikani tutkisteltuani, pääsin sitten sivun eteenpäin ja hämmästykseni oli suuri: toimittaja Marko Ahonen kirjoitti samasta aiheesta ja eihän siinä sitten kannattanut kuin kiireesti kuvata sivu, kun Rasmuskin siinä oleili hollilla. Myöhemmin hain paremman kameran ja tallensin artikkelin. Kuvat perjantaina 2014-04-18 klo 07:05 ja 07:15. Keskisuomalainen. Televisio. Huuhaata. Marko Ahonen. Perjantaina 2014-04-18. Kaupalliset kanavat eivät tarjoa ylimääräistä surua pitkäperjantaina lainkaan. TV-päivän yli 15:stä elokuvasta yksikään ei ole erityisen surullinen. Parhaiten vuorokauden hengen tavoittaa Fox suureen lamaan sijoittuvalla nyrkkeilydraamalla Cinderella Man ja synkällä kauhujännärillä From Hell - viiltäjä. Pääsiäistä on noista elokuvista silti turha etsiä. Henkilökohtaiset jälkisanat. Kun näitä kirjoittamisia ei voi aina pantata sopivampaan hetkeen, tuon esille Johan Sebastian Bachin Matteus-passion ja siihen liittyvän muiston. Eilenhän se esitettiin Ylessä Saksassa palmusunnuntaina äänitettynä. Kerran olen sen kuullut livenä ehkä 60-luvun alussa nuorena miehenä Helsingin Johanneksen kirkossa. Istuin parvella ovesta katsoen oikealla aika lähellä orkesteria. Jos oikein muistan trumpetin soittaja, muistaakseni kaupungin orkesterin Lauri Ojala (?) soitti niin upeasti, että ylistäviin HS:n kriitikon sanoihin voi vain yhtyä. Taisi adjektiivina olla "taivaallinen". Tietenkin esitys kokoaisuudessaan mahtava ja mieleenpainuva, mutta niin vain ovat vuodet vierähtäneet, eikä uutta kokemusta ole tullut kuin vain radiosta. |
Arkisto 2005. Pääsiäinen.
|
Arkisto 2013Case Nettisanomat1. Johdanto 3. Hakutulokset todistusaineistona 4. Oikeudenkäyntikuluista 5. The End Asianomistaja Mononen väitti pyytäneensä hänen mielestään loukkaavien tekstien poistamista edellisessä kunnianloukkausjutussa, jossa käsiteltiin hänen laskutustaan. Koska näin ei voinut tapahtua, kun ilmoitusten poistamista pyytänyt sähköposti oli lähetetty puolta vuotta aikaisemmin kuin loukkaavaksi todetut tekstit. Nettisanomat kirjoitti tästä ristiriidasta. Nyt siis tämä kirjoitus oli toinen nyt käsiteltävänä olevista kirjoituksista. Näillä mennään, hautaan asti. THE END Lauantaina 2013-01-26 18:11. Pertti Manninen, vastaava päätoimittaja. LINKKI: VALITUSLUPAHAKEMUS KORKEIMMALLE OIKEUDELLE - LUE! http://www.nettisanomat.com/
|
phuket.fi - patong.fi - thailand.fi - flyingfinn.info - midnightsunrestaurant.info - phuket.fi - patong.fi - thailand.fi - flyingfinn.info - midnightsunrestaurant.info - Patong Ravintola - Patong Sauna ja kabinetti - Patong Mopot ja auto - Flying Finn Vene-Kalastus - VuokrataanThalangissa Talo-Huvila - Midnight Sun Restaurant |
Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen -
Yhteys:
nettisanomat @hotmail.com - Jokaiselle etusivulle! |
|
2014 Huhtikuu. Viikkosanomat maaliskuussa. Valikoima. maaliskuu 11, 2014 Aika kuvaavaa. Lehtonen lyö päänsä maalirautaan, kypärä lentää ja aivotärähdys on seurauksena, mahdollisesti peliuran loppuminen. Tätä ei ole otsikkoon valittu. Jutussa käy ilmi, että maalia pitää yrittää loppuun saakka vaikka kuinka päälle lentäisi, kampituksesta, ei pienintäkään ajatusta siitä, että voisi yrittää, edes yrittää, siinä tilanteessa jotenkin minimoida vahingon. Toimittajan nimi on Teemu Stubin. Käänsin seuraavalle aukeamalle. Ja Otsikko: ”Kerralla esikuvaksi” ja ”Noora Rädystä tuli K-Vantaa-sopimuksen myötä ensimmäinen naismaalivahti Suomen miesten sarjoissa. Ja hän ennusti tämän päivän koittavan”. Tämänkin jutun kirjoitti Teemu Stubin, En tiedä oliko kirjoittanut ennen vai jälkeen telomisjutun, toivottavasti ennen. Häntä säesti toinen toimittaja omalla kolumnillaan ”Kiitos Ari-Pekka ja Noora!” Huutomerkki on jutussa, jonka kirjoitti Sasha Huttunen. Aikaisemmin kauhistelin vaikken kirjoittanutkaan, aina ei viitsi ilonpilaajaksi ruveta, juuri tätä, että miesten sarjoissa pelataan miesten sarjoissa. Ajattelin juuri näitä tahattomia, välillä tahallisiakin, maalivahdin telomisia ts. jyräämisiä, miten niistä hento nainen selviää, kun 100-kiloinen jyrä tulee päälle. Haulan jyrä olisi kyllä tappanut Rädyn. Ylen somessa valtaosa, ehkä 90 prosenttia ylisti Rädyn päätöstä pelata miesten sarjassa. Poikkipuolisiakin oli sitten se 10 prosenttia, joista valitsen tähän yhden, tähän saakka niitä luin. LAINAUS http://yle.fi/urheilu/ Tähän oli tarkoitus lopettaa, mutta mieleeni tuli uudestaan rugby, jota muutaman kerran kesässä aina seuraan. Pelit on yleensä järjestetty niin, että miesten ja naisten pelit ovat peräkkäin. Vaikka lajia ei Suomessa hirveän paljon harrastetakaan, niin kyllä niillä peleillä on huikea ero. Naiset ovat sopivia vastustajia toisilleen ja miehet toisilleen, Miesten vauhti ja kamppailu on hurjan rajua naisiin verrattuna, mutta silti molemmat ovat viihdyttäviä katsella. Ei kuuna päivänä tulisi mieleen, että miesten joukkoon voisi nainen mennä tässä pelissä … Viikkosanomat. Pertti Manninen. Tiistai 2014-03-11 klo 03:17 Tags: aivotärähdys, Haku Googlessa: ”Kuvat aiheesta zyskowicz hitler”. Ei tullut Hitler vaan Putin.maaliskuu 15th, 2014 Viikkosanomat. Pertti Manninen. Lauantai 2014-03-15 klo 00:37 Tags: ESS.fi, Helsingin Sanomat, Pettikö Harkimo venäläisetkin? HS:n Saarikoski mollaa Putinin kaverit ja ei aio enää kannattaa Jokereita.maaliskuu 18, 2014 Yhtä ainutta tapahtumaa he eivät ole vielä järjestäneet, mutta venäläisiä näin Ukrainan tapahtumista on kiva morkata. Siitähän hän palkkansa saa. Tällaista imagotappiota ei ole varmaankaan suunniteltu. Entä jos Harkimo petti kaupoissaan myös venäläiset, muiden kusettaminenhan on jo käräjillä. Ei kai venäläiset omistajat mitään paskaimagoa ole ostaneet. Harkimo on varmaaan pettänyt heidätkin ahneudessaan. Paskakasa on kiva jättää taaksensa. Hiukan säällisemmällä muiden osakkaiden käsittelyllä ja jotain Jokereista saadulla hinnalla, ei olisi kaikki sonta kaatunut ”viattomien” niskaan. Ei voi välttyä ajatuksselta, jos rahaa oli käytettävissä, että olisi sovittu myös Jokerien kunniakkaasta siirtämisestä KHL:ään, eikä tällaisen Harkimon kikkailun jälkeen. Imagolla on hintansa ja nyt HS onnistuu lyömään venäläisiä Harkimon sikailun varjolla. Tämänhän taitava toimittaja Saarikoski hallitsee mestarillisesti. Viikkosanomat. Pertti Manninen. Tiistai 2014-03-18 klo 16.17. – LAINAUS Helsingin Sanomista tiistai 2014-03-18: ”HYVÄSTI JOKERIT Jutun lopussa seuraava teksti: Saarikosken kolumnissa mm. seuraavat sanat ja nimet: Tags: Arkadi Rotenberg, Jääkiekko: Oikea Suomen mestari 2014 on KeuPa, Suomi-sarjan voittaja. Muiden, pellesarjojen, voittajat selviävät myöhemmin, kaiketi pelikentillämaaliskuu 19, 2014 LAINAUS Keskiviikko 19.3.2014 klo 21.27 KeuPa HT voitti jääkiekon Suomi-sarjan mestaruuden, kun se kukisti neljännessä finaaliottelussa Forssan Palloseuran luvuin 6-3 (1-1, 1-0, 4-2). - Meillä oli kolme laadukasta kenttää, sanoi KeuPan valmentaja Kari Rautakorpi. KeuPa oli runkosarjan kahdeksas, mutta löysi vireen pudotuspeleissä. Kaarlo Jormakka (3+0), Matias Kiiskinen (1+1), kapteeni Taneli Maasalo (0+2) ja Juuso Mörsky (0+2) olivat ratkaisijoita. KeuPa-vahti Petri Pitkänen venyi 36 torjuntaan. FPS:n Henri Turunen (3+0) kiusasi parhaansa mukaan. Onko Mestis realistinen vaihtoehto? - Minulle ei ole siitä kerrottu mitään. Olen vain valmentaja, me vain pelasimme. Nousu ei ole joukkueen käsissä, seura miettii nousua, Rautakorpi sanoi. STT” LAINAUS LOPPUU Liiga on suljettu ja nyt sitten Mestiskin on suljettu. Suomen mestaruuden voi voittaa vain avoimessa sarjassa. Jääkiekkoliitolla pitäisi olla sen verran häpyä, että se myöntäisi tämän ja palkitsisi Keuruun pelaajat Suomen mestaruus-mitaleilla. Lue myös! Jääkiekko. Mestiksestäkin suljettu sarja. Liitto tuuliajolla. Itkeäkö vaiko nauraa?Puttonen puhuu paskaa, sujuvasti. Liigan puheenjohtaja. Vesa Puttonen.Jääkiekkoliiga – urheilun irvikuva. Kummola asialla? Taas keksittiin uusi tapa pitää liiga suljettuna.Tags: jääkiekko, Demokraattinen vaali. Vertailussa Krim ja Suomi. IS:n lukijan kommentti. maaliskuu 21, 2014 ”Katainen antoi ymmärtää, että Suomen kansalainen voi joutua EUn pakotelistalle. Suomen kansalainen ei pääse Suomeen ja hänen varansa takavarikoidaan oikeuden päätöksettä. Henna Virkkunen puolestaan kansanäänestyttäisi keskuskaupungeilla kunnat kaupunkeihin. Suomessa seurataan sekä republikaaneja että yhtenäisvenäläisiä poliitikkoja. LAINAUS LOPPUU Tällainenkin rinnastus esitettiin demokraattisesta äänestystavasta,jota nämä nykyiset ministerimme kilvan kannattivat, ainakin vielä hiljan, Sdp:n Urpilainenkin tätä kannattaa, mutta ei hänen vastaehdokkaansa Antti Rinne, siis puheenjohtaja kisassa. http://viikkosanomat.fi/ Pupu pöksyyn? ”MT: Kuntaliitosten pakkopykälästä halutaan luopua”. Lähde: msn.com.huhtikuu 2, 2014 ”Kuntaliitosten pakkopykälästä halutaan luopua Hallituspuolueissa on halua luopua kuntaliitosten pakkopykälästä, kertoo Maaseudun Tulevaisuus. Lehti kysyi osalta hallituspuolueiden eduskuntaryhmien puheenjohtajia mielipidettä lakipykälästä. - Pakkopykälästä ei ole päätöksiä, mutta jos siitä päätettäisiin luopua, emme pane vastaan, sanoi SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman lehdelle. Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Outi Alanko-Kahiluodon mielestä siitä pitäisi ehdottomasti luopua. Myös paine keskusteluun kasvoi sote-sovun myötä. - Tiedossa on, että myös meidän ryhmässä on niitä, jotka eivät pidä pykälästä, totesi ryhmäjohtaja Petteri Orpo (kok.) lehdelle. Pykälä lisättiin heinäkuussa voimaan tulleeseen kuntarakennelakiin syyskuussa. Se koskee noin kymmentä kaupunkiseutua. Orvon mukaan hallitus käy läpi pakkopykälään tulleet lausunnot ja päättää jatkosta sen jälkeen.” —- Kommentti_ Tähän loppuun eräs upeimmista lausunnoista. Viikkosanomat. Pertti Manninen. Keskiviikko 2014-04-02 klo 11:45. Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen: shit.fi – perjantai 2013-08-30. 20130830 Jutta Urpilainen ”Demokratian perälauta” Pakkoliitokset. Ääni ja lyhyt kuvavälähdys. http://youtu.be/PiHN0n6QMhQ - … kaupunkialueilla jos vapaaehtoisia liitoksia ei synny.
|
2014 Huhtikuu. Sensuuri, ennakkosensuuri ja itsesensuuri. Kolme tapausta: Harkimo (Rantasila) 1999 – Mononen (Mononen) 2012 ja Kummola (Sinivaara) 2014.
Itsesensuuri. Tapaus Harkimo. Ennakkosensuuri. Tapaus Mononen. Ennakkosensuuri. Tapaus Kummola. |
Huhtikuu. Kuvasarja Sdp:n puheenjohtaja Jutta Urpilaisen tiedotustilaisuudesta torstaina 03.04.2014. Tätä ei löydy missään muualla! |
Huhtikuu. Sanoma-konsernin tiedote liputtamisesta Natoon liittymiseksi.Sanomakonserni on maailman ja Euroopan kiristyneen tilanteen johdosta päättänyt, että se kaikissa nettijulkaisuissaan (2013 yli miljoona kävijää) liputtaa Suomen Natoon liittymisen puolesta. Sanomakonserni katsoo erityisesti Venäjän presidentti Vladimir Putinin toiminnan olleen Krimin miehityksessä vaaraksi Suomen turvallisuudelle. Liittoutuminen Natoon suojaisi Suomea naapurimaan tulevilta toimilta Suomen itsenäisyyden säilyttämiseksi. |
Huhtikuu 2014. Nato-gallup. Humpuukia. Kannatus ei ole noussut tuloksen perusteella. |
Maaliskuu 2014. Videot 1-19. A-Talk. Lapsilisien leikkaus ym. OSA 1. Videot |
Maaliskuu 2014. Hallituksen suuri SOTE-uudistus eli kahden kerroksen väkeä.
Hallituksen suuressa SOTE-tiedotustilaisuudessa olivat edustettuina kaikki eduskuntapuolueet VASEN-ryhmää lukuunottamatta. Valtiovarainministeriön säästöbudjetin johdosta pöytiä ei riittänyt kaikille. Vain Sdp:n Jutta Urpilainen, Kokoomuksen Jyrki Katainen, Perussuomalaisten Timo Soini ja Keskustan Juha Sipilä pääsivät pöydän ääreen. Kuvassa tuoleilla, joita onneksi oli riittänyt, etualalta loittonevasti: Kristillisdemokraattien Päivi Räsänen (kuuntelee), RKP:n Carl Haglund (katselee tummassa solmiossaan), Vihreitten Ville Niinistö (kirjoittaa arvokkaan näköisesti muistiinpanoja) ja Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki (vilkuilee vasemmalle kirjavissa sukissaan ja valkoisessa kalsarinlahkeessaan).
|
Tapio Raunio & Matti Wiberg (toim.): |
"Vanha lastensairaala hajoaa käsiin - Nyt kyllä raskennetaan yhdessä uusi - Lahjoita 10 - Lahjoita 20- Uusi lastensairaala - Katso ketkä jo ovat talkoissa mukana: http://www.uusilastensairaala2017.fi "Mitä kuuluu?" Maanantai 2013-03-04 16:03. Jyväskylä. Vapaudenkatu. Paikallisterminaali. Kuva: Pertti Manninen. Laajenna! |
Hirvaskankaan hirvet kierrossa. Keski-Suomi. Äänekoski. Hirvaskangas, 4-tieltä erkanevan 69-tien alussa. Tarkistamatta voi sanoa, että taiteilijan nimi on Kari Alonen. Katso " Poro matkakeskuksen edessä Kari Alosen rautailemana" sarjassa "Vararikosta vararikkoon". Kuva http://www.nettisanomat.com/ 2012/01/16/etusivu.htm Kuva: Pertti Manninen. Tiistai 2013-05-28 12:51. Laajenna! |
Arkisto.
"Työtä". 01.05.1994. Arkisto 2006. "Työtä kaikille". Kuva työnpäivänä 01.05.1994, kaksitoista vuotta sitten Jyväskylässä. Kuva: Pertti Manninen. Sarjasta "Vuodet vierivät - olot kurjistuvat, toisten." Tulossa! http://www.nettisanomat.com/ 2006/05/01/etusivu.htm |
SMILE Lyric by Music by Moderately, with great warmth |
SMILE, thou' your heart is aching, SMILE, even tho' it's breaking, When there are clouds in the sky, you'll get by, If you SMILE though your fear and sorrow, SMILE and maybe tomorrow, You'll see the sun come shining thru for you. Light up your face with gladness,
Kasvoillesi onni suo.
|
Moderately, with great warmth AIN' - HYMY suomennos: pertti manninen,1.0-versio, 17.05.01 modern times - nykyaika. kuvitelma. |
http://www.nettisanomat.com/
2001/05/17/hymy.htm
Nettisanomat Keskiviikko 2007-04-04. "Äidin rakkaus". Helsinki. Rautatientori. Lauantai 2007-03-31 klo 11. Pertti Manninen. Kuvasarja. http://www.nettisanomat.com/ 2007/04/04/etusivu.html |
Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat-blogi |
"Käden ojennus". Uusi tulkinta aikaisemminkin
julkaistusta kuvasta. Pertti Manninen. Viikon kuva torstaina
31.07.2003. http://www.nettisanomat.com/ 2003/07/31/viikonkuva.htm |
mobi Nettisanomat 2014/04/18 - Pitkäperjantai. "Surujuhla ilman surua". - Keskisuomalainen. Televisio. Huuhaata. Surujuhla ilma surua. Marko Ahonen. - Henkilökohtaiset jälkisanat Pertti Manninen - Kiirastorstai - Il Vangelo secondo Matteo 1964 Immagini. Arkisto 2005. Huolensa kullakin. Puhelua. Kiirastorstain aattona, keskiviikkona - 23.03.2005. - Arkisto 2013. Case Nettisanomat. 5. The End - PääsiäisviikkoKulkijan kuvia. Lauantaina päivällä. 5 sarjaa. - Viikkosanomat: - Noora Räty. Kuka vastaa loukkaantumisen? Kummola vai Jääkiekkoliitto? - Haku Googlessa: ”Kuvat aiheesta zyskowicz hitler”. Ei tullut Hitler vaan Putin. - Pettikö Harkimo venäläisetkin? HS:n Saarikoski mollaa Putinin kaverit ja ei aio enää kannattaa Jokereita. - Jääkiekko: Oikea Suomen mestari 2014 on KeuPa, Suomi-sarjan voittaja. Muiden, pellesarjojen, voittajat selviävät myöhemmin, kaiketi pelikentillä. - Demokraattinen vaali. Vertailussa Krim ja Suomi. IS:n lukijan kommentti. - Pupu pöksyyn? ”MT: Kuntaliitosten pakkopykälästä halutaan luopua”. Lähde: msn.com. - ”Kahta naisjournalistia on ammuttu Afganistanissa” vs. ”Journalisti tapettiin Afganistanissa”. Yle radio klo 16:00. - Heikki Lampela: ”Kyllä näin paksulla saa, kukkarolla.” - Jutta Urpilainen: ”Ihan aidosti luovuin itse kannattamastani kuntien pakkoliitos-perälaudasta”. Takinkääntö. - ILTALEHDEN olutjuttu perjantaina 2014-04-11. Lähteenä MSN Healthy Living. Huh huh! - Kokoelmasta Rakasta. Totuus & Vanhemmat. - Sensuuri, ennakkosensuuri ja itsesensuuri. Kolme tapausta: Harkimo (Rantasila) 1999 – Mononen (Mononen) 2012 ja Kummola (Sinivaara) 2014. Linkit. - Sanomakonsernin tiedote liputtamisesta Natoon liittymiseksi Lue! - Video-linkit . A-Talk. Lapsilisien leikkaus ym. OSA 1 - Hallituksen suuri SOTE-uudistus eli kahden kerroksen väkeä. Kuvasarja. - Kuva. Tapio Raunio & Matti Wiberg (toim.): Eduskunta. Kansanvaltaa puolueiden ja hallituksen ehdoilla. - Vuosisadan kuva - Kuva. Hirvaskankaan hirvet kierrossa - Kuva: Työtä. Vappuna 1994 - Kuva. Vanha lastensairaala hajoaa käsiin. - Kuva. Käden ojennus. Karuselli. - etusivu - Perjantai 18.04.2014 - Nettisanomat - Sanomanetti - Blogi: Viikkosanomat.fi - Kuvasanomat - Sanomatori - Viikkosanomat - Härkää sarvista - 12.fi - Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Toimittanut Arto Manninen. |
Pitkäperjantai, suru, surujuhla, Marko Ahonen, tv, tv-toimittaja, huuhaata, Keskisuomalainen, Rasmus, Matteuksen evankeliumi, kihlakunnan vouti, Jarmo Kivistö, Jyväskylän kihlakunnan ulosottovirasto, avustava ulosottomies, Raino Rinne, Nordea Pankki Oyj, asianajaja, Pekka Mononen, Asianajotoimisto, Pekka Mononen Ky, myyntipäällikkö, Lauri Kara, Nordea Pankki Oy, |
N:o 1735 Vastaava
päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com -
Sivu 2014-04-17, nettiin 2014-04-17 20:29 linkkejä
2014-04-17 |
Nettisanomat-perhe. 2014. Kävijätilasto. Päivittäiset eri kävijät. Maaliskuu 2014. |
TOP 50 |
TOP |
|
tammi 2014 |
helmi 2014 |
maalis |
|
nettisanomat.com |
36128 |
36451 |
44014 |
viikkosanomat.fi |
*17366 |
17732 |
20643 |
12.fi |
15916 |
16480 |
19840 |
sanomanetti.fi |
*10776 |
9581 |
13481 |
sanomatori.fi |
*6249 |
3472 |
4056 |
sanomapark.fi |
*6069 |
5598 |
7750 |
helkinginsanomat.com |
3338 |
3381 |
3466 |
viikko.fi |
3244 |
2863 |
4567 |
hs27.com |
3051 |
5192 |
7874 |
nettimobi.com |
1892 |
2175 |
3347 |
hs24.mobi |
834 |
797 |
798 |
fy.fi |
689 |
868 |
951 |
sanomaa.com |
492 |
896 |
1093 |
wincapita.fi |
*465 |
1135 |
1061 |
nettilehti.com |
*402 |
1033 |
934 |
shit.fi |
345 |
268 |
355 |
vuosisanomat.fi |
333 |
297 |
392 |
kuvaviikko.fi |
318 |
228 |
336 |
sanomasampo.fi |
271 |
243 |
275 |
venus.fi |
249 |
230 |
304 |
helsinkiareena.fi |
224 |
300 |
375 |
laukaansanomat.fi |
187 |
127 |
9 |
vuosi.fi |
163 |
152 |
187 |
let.fi |
157 |
135 |
158 |
nettimobi.fi |
152 |
114 |
168 |
hesansanomat.fi |
139 |
89 |
241 |
elama.fi |
125 |
126 |
145 |
infoinfo.fi |
119 |
102 |
135 |
kuvala.fi |
115 |
100 |
94 |
n1.fi |
106 |
97 |
119 |
kuvasanomat.fi |
93 |
87 |
82 |
sanala.fi |
91 |
85 |
118 |
sanomamaailma.fi |
91 |
59 |
41 |
aikala |
90 |
66 |
7 |
sanat.fi |
90 |
45 |
75 |
nettifoto.fi |
89 |
0 |
0 |
jyv.fi |
88 |
65 |
64 |
sanomakuva.fi |
88 |
56 |
30 |
sanomo.fi |
84 |
64 |
41 |
keskiviikko.fi |
83 |
64 |
88 |
oppila.fi |
81 |
65 |
37 |
helsinki-areena.fi |
73 |
63 |
54 |
kauppasanomat.fi |
66 |
66 |
70 |
maanantai.fi |
66 |
64 |
53 |
sanomavideo.fi |
60 |
49 |
46 |
raw.fi |
59 |
60 |
89 |
12tori.fi |
58 |
54 |
48 |
mummi.fi |
57 |
63 |
68 |
tiistai.fi |
55 |
49 |
92 |
sanomaviikko.fi |
54 |
49 |
32 |
iske.fi |
50 |
33 |
47 |
pukeva.fi |
46 |
13 |
0 |
gagarin.fi |
44 |
31 |
54 |
tietosanomat.fi |
28 |
27 |
34 |
2014-02-08 |
111598 |
||
eduskuntatalo.fi |
50 |
47 |
|
pappa.fi |
49 |
72 |
|
2014-03-20 |
114415 |
||
hooes.fi |
41 |
||
kansalaistori.fi |
31 |
||
per.fi |
79 |
||
sanomanet.fi |
47 |
||
week.fi |
31 |
||
2014-04-13 |
138786 |