Lahti MM-hiihdot 2001, torstaina
15.2.2001
kilpakenttien doping-varjo.
kuva: pertti manninen,
nettisanomat.com
|
pe
16.2.2001 Keskisuomalainen,
2. pääkirjoitus.
Toimittajalautakunta sai
omituisen nimityksen.
"Toimittajalautakunnan yhdeksi uudeksi jäseneksi
kulttuuriministeri Suvi Lindén on
nimittänyt valtiotieteen maisteri Kari
Väisäsen, joka taannoin menetti Suomen Tietotoimiston
johtajuuden, kun hän oli julkaissut perättömän Suomen Hiihtoliittoon ja
hiihtäjä Jari Räsäseen liittyneen
dopinguutisen."
pe 16.2.2001
Keskisuomalainen, 2. pääkirjoitus |
pe
16.2.2001 Keskisuomalainen,
uutissivulla.
MM-avaus tarjosi iloa ja
itkua.
"Lahden MM-hiihtojen avauspäivä tarjosi suomalaisille
sekä naurua että itkua."
Päivän surullisin suomalainen oli Jari Isometsä, joka
taisteli rajusti miesten 15 kilometrin mitalista. Kun Norjan Odd-Björn
Hjelmeset lopulta alitti Isometsän
ajan 0,9 sekunnilla, putosi suomalainen polvilleen ja päästi tunteensa
itkien ulos."
pe 16.2.2001
Keskisuomalainen, uutissivulla. |
pe
16.2.2001 Keskisuomalainen,
urheilusivuilla.
Varis varmisti, heti pronssi. "Mitali ei ole ihme, enkä minäkään". Näkökulma: Erityinen mitali. Kuitunen ja Jauho hiihtivät hienosti. Side irtosi, suksi karkasi. Isometsä ei peitellyt vuolaita kyyneleitään. Myllylä päätti osallistua, mutta pyörsi päätöksen
aamiaisen jälkeen.
Lämmin sää tuottaa yötöitä järjestäjille. MM-lajit
jyvitetty: suurmäki arvokkain. Iso tulostaulu ilman kuvaa kisojen aikana.
Presidentti Halonen: Onpa mainio kisatunnelma.
Lihava lompakko ja hyvät kengät luovat kisatunnelman. Uusi suksipari
lennätti Sampan lupaavan pitkälle. Mannisen ilme oli mustanpuhuva. Mantila
Suomen neljäs edustaja.
pe 16.2.2001
Keskisuomalainen, urheilusivuilla.
sivun
alkuun! |
Lahti MM-hiihdot 2001,
perjantaina
16.2.2001
kilpakenttien
doping-varjo.
kuva:
pertti manninen, nettisanomat.com
|
|
la
17.2.2001 Keskisuomalainen,
uutissivulla.
Samppa Lajunen taisteli taas
hopeaa.
"Samppa Lajunen, 21 on kova kilpailija. Tämä
todistettiin jälleen kerran Lahden MM-kisoissa, joissa tummaksi hiuksensa
värjännyt jyväskyläläinen kaappasi yhdistetyn normaalikilpailuissa
hopean."
la 17.2.2001
Keskisuomalainen, uutissivulla. |
la
17.2.2001 Keskisuomalainen,
urheilusivuilla.
Superhiihto. Upea hopea. Neljäs sija oli Manniselle karvas pettymys. Näkökulma: Samppa, isojen kisojen mies. "Pystyn hyppäämään yhtä hyvin kuin Vik". Taas kerran sama virsi: Bjarte Engen Vik. Tallus: "Hyvä sija, huono suoritus". Tori täyttyi palkintojenjaossa. Karpaasin huumori kestää. Myllylän osallistumisessa
yhä varaus.
Lahden hotellit tyyriinä kisavieraille.
Lumenveistäjätkin mestaruustaistossa. Suomen kotkilla vaisu harjoitus.
Jani Soininen ja Matti Hautamäki pullahtivat suurmäen MM-joukkueesta.
Maski on mäkimuotia. Tuuli tuiversi lisätöitä järjestäjille. Kisoissa päästään pikakäräjille. Tickets madame,
kaikui kisaportilla.
la 17.2.2001
Keskisuomalainen, urheilusivuilla.
sivun
alkuun! |
Lahti MM-hiihdot 2001, lauantaina
17.2.2001
kilpakenttien
doping-varjo.
kuva:
pertti manninen, nettisanomat.com
|
Näkökulma, Erkki Kinnunen Lahti. su 18.2.2001 Keskisuomalainen,
urheilusivuilla.
"Ennen
lauantai-illan shokkiuutista olimme kaikki varmasti samaa
mieltä.
Takaa-ajo hiihdon
MM-hopea meni oikealle miehelle. Jari Isometsä on symppis.
Hauska, puhetta
pulppuava veijari, joka ei jää sanattomaksi tappionkaan
hetkellä.
Mitähän veijari
tänään sanoo? Hänen pitäisi tulla selvittämään, miksi doping-näytteessä ei
ole kaikki kunnossa.
Kylmää jo
etukäteen."
(Näkökulma, Erkki
Kinnunen Lahti. su 18.2.2001
Keskisuomalainen, urheilusivuilla.) |
su
18.2.2001 Keskisuomalainen, uutissivulla.
Lahdessa draamaa kaikin maustein. Isometsälle takaa-ajon hopea, doping-näytteessä
epäselvyyttä. Immoselta katkesi tällä kertaa sauva.
"Hiihtoliiton lauantai-iltana julkaiseman tiedotteen
mukaan Jari Isometsän torstain 15 km:n perinteisen hiihdon doping-näytteen
A-testissä on ilmennyt ongelmia. Asiasta tiedotetaan B-testin tulosten
selvittyä sunnuntaina klo 17 jälkeen."
" Janne Immonen on
ollut Lahdessa varsinainen surullisen hahmon ritari. Torstain
avausmatkalla hänellä hajosi mitalivauhdissa side.Lauantaina miehen sauva
katkesi, kun takaa-ajoa oli jäljellä 5 kilometriä."
su 18.2.2001
Keskisuomalainen, uutissivulla. |
su
18.2.2001 Keskisuomalainen, urheilusivuilla.
Hopeajuhlalle doping-varjo. Hiihtoliitto ilmoitti myöhään illalla, että Isometsän
A-näytteessä on epäselvyyksiä. Isometsä oli
ajatellut takaa-ajoa kesästä asti. Näkökulma:
Mitähän mies tänään sanoo? Palkintojen jako
siirtyi. Miksi? "On ongelma, jonka vuoksi
palkintojenjakoa oli pakko siirtää vuorokaudella." Hopeamies kiropraktikon käsittelyssä kesken kisan. Myllylä poistui eikä enää palannut.
Haapajärveläisellä on nielu- ja keuhkoputkentulehdus. Jatko on
kysymysmerkki. Voiko olla totta, nyt katkesi
sauva. Immosen sauvarikko oli miehen omaa syytä. Minun oli tehtävä ratkaisu jo ennen loppusuoraa,
selvitti takaa-ajon kuningas. Johann Mühlegg otti
mitalin Espanjalle.
Portit kiinni. moni teki hukkareissun. Uhkana oli
turvallisuusongelma. Widhölzl edelleen tolaltaan. Soiniselle mukava
komennus. Soininen valittiin paikkaamaan sairastunutta Jussi Hautamäkeä
suurmäkeen. Varis iskee vapaalla. Kuitunen, Jauho ja Manninen luottavat
perinteiseen.
su 18.2.2001 Keskisuomalainen,
urheilusivuilla.
sivun
alkuun! |
Lahti MM-hiihdot 2001,
sunnuntaina
18.2.2001
kilpakenttien doping-varjo.
kuva: pertti manninen,
nettisanomat.com
"Virpi Kuitunen karkasi Larissa Lazutinalta ja Olga
Danilovalta häkellyttävän helposti."
"Kari-Pekka Kyrö, Jari Isometsä, Johanna Björn, Paavo
M. Petäjä ja Jorma Hyytiä tiedotustilaisuudessa, jossa kerrottiin
synkkääkin synkempiä uutisia."
"Miesten 30 kilometrin kisan ennakkoinfossa oli
sunnuntaina apea tunnelma: Läsnä olivat Mika Myllylä; Harri Kirvesniemi,
Janne Immonen sekä päävalmentaja Kari-Pekka Kyrö."
ma 19.2.2001
Keskisuomalainen, urheilusivujen kuvatekstejä. |
ma 19.2.2001 Keskisuomalainen, 2. pääkirjoitus.
Lahden valtti on hiihdon
urbanisointi.
" Tärkein valtti on se. että hiihtokeskus on
rakennettu aivan kaupungin sydämeen. Näin talviurheilusta on tullut
urbaani asia.
Suomalaisten menestys MM-lahdessa on aina ollut
erinomainen tai hyvä. Se on vahvistanut hiihdon asemaa
Suomessa.
Talviurheilun urbanisointi, johon on liittynyt median
kasvava kiinnostus, on myös henkisesti tärkeä hiihtoväelle, jonka
harrastusta on pyritty leimaamaan takametsien lajiksi."
ma 19.2.2001
Keskisuomalainen, 2. pääkirjoitus. |
ma
19.2.2001 Keskisuomalainen, uutissivulla.
Kuitunen kiri
kultaan.
"Kangasniemen Kalskeen Virpi Kuitunen oli sunnuntain
suuri suomalainen hiihdon maailmanmestaruuskisoissa Lahdessa.
Kuitunen tuli superyllättäjänä suosikkien varjosta ja
otti takaa-ajon kultamitalin lentävän loppukirinsä turvin."
Doping-käry päätti Isometsän uran.
"Hiihdon MM-kisoissa Lahdessa tapahtunut doping-käry
päätti Jari Isometsän upean uran murheellisella tavalla.
Isometsä sai kansainväliseltä hiihtoliitolta (FIS)
kahden vuoden kilpailukiellon jäätyään kiinni Hemohes-nimisen kielletyn
valmisteen käytöstä.
En ole mielestäni syyllistynyt pahaan
doping-rikkomukseen, koska kyse ei ole suorituskykyä parantavasta
lääkeaineesta, Isometsä ilmoitti tunnin kestäneessä tunteikkaassa
tiedotustilaisuudessa."
ma 19.2.2001
Keskisuomalainen, uutissivulla. |
ma
19.2.2001 Keskisuomalainen,
urheilusivuilla.
Synkkä rivistö, synkkä sanoma. Vain pääsyytety Isometsä hymyili: "En koe
parantaneeni lääkeaineella suorituskykyäni." "Jos
minä kestän tämän, on kaikkien muidenkin syytä kestää". Näkökulma: Voittamisen vääristymä. Hemohes puuttuu doping-vihkosta. Syväsalmi ihmetteli
Isometsän selityksiä. Peiteaineella voi häivyttää
jälkiä. Hiihtoliitto esittää rajojen
nostamista. Yllätys loisti
mestarin kasvoilta. Virpi Kuitusella on vain yksi Suomen mestaruus -
sekin on tullut 14-vuotiaiden sarjasta. J-mutkassa mestaruuteen. Venäläiskaksikko ei kestänyt Virpi Kuitusen mahtavaa
loppukiriä. "Hyvä ihme! Virpi menee voittoon!" Äiti ei nähnyt
tyttärensä viime metrejä ennen maaliintuloa, niin olivat silmät
kyynelissä. Perinteinen Variksen mielestä
luokatonta. Myllylän tehtävä aamulla uransa
tärkein päätös. "Jos en pysty osallistumaan 30
kilometrille, kisani ovat ohi", Myllylä kuiskaili ääni
käheänä. Päävalmentaja Kyrö
kielsi Isometsä-kysymykset. Epäuskoa Lahden yössä. "Isometsä kärynnyt? Sehän on ihan kauhea
asia."
Tuuli ainoa tuulettaja suurmäessä. Uusi yritys tänään
klo 18. Mäkikisan johtaja toivoo lisää tuuliverkkoa.Maija-Riitta emännöi
paikassa, jonne kisarahvaalla ei ole asiaa. Pääsihteerille perkele-laskua 30
markkaa.
ma 19.2.2001
Keskisuomalainen, urheilusivuilla.
|
Lahti MM-hiihdot 2001, maanantaina
19.2.2001
kilpakenttien doping-varjo.
kuva: pertti manninen,
nettisanomat.com
|
ti 20.2.2001 Keskisuomalainen, pääkirjoitus.
Isometsä kohelsi ja kärsii
vääryyttä.
"Jari Isometsän hopeamitalin menetys perustuu
sääntöihin, mutta ratkaisu vaikuttaa silti oikeusmurhalta."
" FIS:n päätös on kohtuuton urheilijalle. Jari
Isometsä ei ole langennut dopingiin, kun hän on kamppaillut pulmallisen
hemoglobiinirajansa kanssa."
"Myös dopingin torjunnassa on luvallista käyttää
tervettä järkeä. Nyt se näyttää kuitenkin unohtuneen."
"Jari Isometsä on rehti, aito ja suorasanainen
urheilija. Hän esiintyi elämänsä tiukimmassa tilanteessa tyylikkäänä,
puolisonsa Johanna hillittynä tukena rinnallaan."
"Tilastoissa Isometsä ei näy hopeamitalistina, vaikka
hän sitä moraalisesti ja todellisuudessa on."
ti 20.2.2001
Keskisuomalainen, pääkirjoitus. |
ti
20.2.2001 Keskisuomalainen,
uutissivulla.
Schmitt syrjäytti
kuninkaan. Ahonen joutui tyytymään unelman sijasta
pronssiin.
Janne Ahosen unelma - suurmäen maailmanmestaruus
omassa kotimäessä - jäi toteutumatta. mutta MM-pronssi heltisi
kuitenkin..."
Jari Isometsän tapaus pysyi maanantaina Lahdessa
puheenaiheena.
Samassa mylläkässä joutui lähelle myrskyn silmää myös
Ari Palolahti. Suomen joukkueen johto päätti ilmoittaa etukäteen, että
keskiviikon sprinttiin keskittyvä Palolahti joutuu jatkuvasti vaivaamaan
päätään sillä, ovatko hänen normaalit hemoglobiiniarvonsa yli FIS:n
sallitun rajan 175."
Ministeriö vaatii jatkossa antidoping-suunnitelman.
Ministeri Lindén tiukentaa lajiliittojen dopingtyön
valvontaa.
ti 20.2.2001
Keskisuomalainen, uutissivulla. |
ti
20.2.2001 Keskisuomalainen,
urheilusivuilla.
Palolahtikin
lähellä myrskyn silmää. Myös doping-huhut Myllylän kiusana. Näkökulma: Epäilys jää aina. Isometsä harkitsee oikeustoimia ADT:tä vastaan. Ministeriötä kiinnostaa Hiihtoliiton
doping-toiminta. Sponsorit odottavat Hiihtoliiton
selvitystä ennen kuin tekevät päätöksiä tuestaan. Miksi Isometsä souti ja huopasi? Ahosen unelma jäi hieman vajaaksi. Veerpalu hyppäsi pöydälle. Suomen naiskvartetti verenmaku suussa
kympille. Suomi on suosikki. Norja on pahin vastus yhdistetyn
joukkuekilpailussa. Kumpi oli kovempi: Isometsän
tapaus vai Kuitusen kulta? Talluksen hyppyvire ei laannu. Isä kelasi voittoa videolta, äiti leipoi kakkuja. "Kunnan lahja ei ole mikään tikkukaramelli" "Mitähän Jari oikein sanoi lapsilleen?" Yleisöltä kisoille kelpo arvosana. Sunnuntain pääsylippujen hinnasta saa puolet
takaisin.
ti
20.2.2001 Keskisuomalainen,
urheilusivuilla.
|
Lahti MM-hiihdot 2001, tiistaina
20.2.2001
kilpakenttien doping-varjo.
kuva: pertti manninen,
nettisanomat.com
|
ke 21.2.2001 Keskisuomalainen, pääkirjoitussivulla,
puheenvuorot.
Suvi Lindén, vihellä peli
poikki!
Kuva: STT:n toimittaja Johanna Aatsalo-Sallinen ja
päätoimittaja Kari Väisänen joutuivat käräjille virheellisen
doping-uutisoinnin vuoksi.
ke 21.2.2001
Keskisuomalainen, pääkirjoitussivulla, puheenvuorot. |
ke
21.2.2001 Keskisuomalainen, uutissivulla.
Ilo oli kaivettava
pronssimitaleista.
"Maailmanmestaruutta puolustanut Suomi - Jari
Mantila, Hannu Manninen, Jaakko Tallus ja Samppa Lajunen joutui
iloitsemaan tiistaina joukkuekisan pronssista, mikä oli paljon laihempi
saalis kuin etukäteen odotettiin.
Sinivalkoisten urheilijoiden hyppyvuoroilla mäessä
puhalteli usein niin äksy takatuuli, että Suomi pääsi ladulle vasta
neljäntenä."
ke 21.2.2001
Keskisuomalainen, uutissivulla. |
ke
21.2.2001 Keskisuomalainen,
urheilusivuilla.
Sää potkaisi Suomea päähän. Jyri Pelkoselta pääsi tuuletus. Lajunen antaa hopearahansa juniorityöhön. Näkökulma: Kuka kohteli
kaltoin ja ketä? "Jari teki väärin. Ja piste." Isometsä yrittää kumota kilpailukiellon. Pohjoismainen lehdistö: Isometsä mustasi Suomen
hiihtomaineen.
Jussilainen ja Soininen vakuuttivat. Hautamäen
veljekset joutuivat joukkueen sisäisen karsinnan jälkeen katsomoon. Black
out-tunnelmista sprinttipäivää jännäämään. Ari Palolahti ottaa vastaan
sen, mikä tulee. Bente Skari on perinteisen kuningatar. Kolmas kulta
tarjolla tänään sprintissä. "Perinteisen sukset just pussiin".
Maailmanmestari ei
jaksanut iskeä täysillä. Virpi Kuitunen
odotti tiistaina lepoa ja hierontaa, jotta Suomen viesti kiitäisi taas
huippuvauhtia. "Jotain puuttui", pohti Riikka. Virpi Kuitunen sai
kultansa. Palkintojen jako täytti Lahden torin.
ke 21.2.2001
Keskisuomalainen, urheilusivuilla
sivun
alkuun! |
Lahti MM-hiihdot 2001, keskiviikkona 21.2.2001
"herra x piikki kädessä"
kuva: pertti manninen, nettisanomat.com
Verileikkiä oli
laimennettava. "Rajojen avulla
olemme pelastaneet ihmishenkiä", Videman muistutti.
to 22.2.2001
Keskisuomalainen, urheilusivuilla.
"herra x piikki kädessä"
kuva: pertti manninen, nettisanomat.com
|
to 22.2.2001
Keskisuomalainen, 2. pääkirjoitus.
Hiihtoliitolta puuttuu
jämäkkä johto.
"Suomen hiihtoliiton esiintyminen Jari Isometsän
tapauksessa osoittaa järjestöä johdettavan heikosti."
"Hemoglobiinirajojen asettaminen on sinällään
arveluttavaa, jopa ihmisoikeuksia loukkaavaa silloin, kun korkeat arvot
ovat synnynnäisiä niin kuin ne useilla kansalaisilla ovat."
"Tämän tunnusti myös kansainvälinen hiihtoliitto FIS,
joka viestitti ennalta, että arvojen ylitykset sallivat poikkeusluvat ovat
mahdollisia."
"Tieto tuli myös suomalaisille, mutta vaikka
Isometsän lukemat tunnettiin, toimenpiteisiin ei ryhdytty."
"Leväperäisyys tuntuu vähintään erikoiselta.
Muutoinkin Hiihtoliiton edustajien esiintymiseen sisältyy
ristiriitaisuuksia."
"Ne laittavat epäilemään, että Hiihtoliitolta puuttuu
jämäkkä ja määrätietoinen johto. Liitto seilaa melkein kuin kapteeniton
laiva."
to 22.2.2001
Keskisuomalainen, 2. pääkirjoitus. |
to
22.2.2001 Keskisuomalainen,
uutissivulla.
Manninen voitti MM-kultaa,
Sundqvist taisteli hopeaa. Naisenergia jylläsi Lahdessa - sprintti tarjosi hetken hurjan
huuman.
"Suomen naishiihtäjät ovat Lahden MM-kisoissa
päättäneet pelastaa maan hiihtomaineesta sen, mikä vielä pelastettavissa
on.
Jättiyllätys oli se, että Manninen sai
palkintokorokkeelle seurakseen Kati Sudqvistin.
Miesten sprintissä hemoglobiiniarvojensa kanssa
kamppailut Ari Palolahti järjesti finaalissa hyvän näytelmän, mutta jäi
muutaman sentin pronssista. Kisan ykköseksi spurttasi Norjan Tor Arne
Hetland.
to 22.2.2001
Keskisuomalainen, uutissivulla. |
to
22.2.2001 Keskisuomalainen,
urheilusivuilla.
Voitto? Ei, vaan
kaksoisvoitto! Tuhkimotarinasta totta. Jarmo Riskistä tuli onnellinen mies
hetkessä. Näkökulma: Sprintin verran hiihtojuhlaa. Suomen panos hirmuinen: Bente Skari hävisi myös
Aino-Kaisa Saariselle. Välierä vei Palolahden paukut. Pyykösen kaivettava lisää ytyä
loppurykäisyyn.
Sään vaihteleminen sopii Suomen voiteluryhmälle.
20:ssa arvokisoissaan suksia kunnostava Pauli Hujanen uskoo ryhmänsä
ammattitaidon riittävän kaikkia muita vastaan.
Suurmäen kisa taas
piirileikiksi. Tuuli tuiversi niin lujaa, että joukkuekisa siirrettiin
lauantaiksi. SLU kutsui koolle eettisen
valiokunnan. Doping-käry lisäsi kisapappien työtä. Verileikkiä oli laimennettava. "Rajojen avulla
olemme pelastaneet ihmishenkiä", Videman muistutti. Myllylä-basso
leviää kisakylässä, Suomen viestipakka yhä sekaisin. "Olen valmis
vaikka lähtemään kotiin" Sami Repo menetti arvokisatunnelmansa Isometsän
doping-jupakan vuoksi.
Björn Dähliellä ratkaisun hetket. "Jos en pysty
aloittamaan kovaa harjoittelua pian, jäävät olympiakisat haaveeksi ja ura
päättyy." Kolmas loppuunmyyty päivä. Urheilun ekologinen selkäreppu puntarissa.
to 22.2.2001
Keskisuomalainen, urheilusivuilla.
sivun
alkuun! |
Lahti MM-hiihdot 2001, torstaina
22.2.2001
kilpakenttien doping-varjo.
kuva: pertti manninen,
nettisanomat.com
Myös Mika Myllylä testattiin torstaina.
Kuva: Pirjo Manninen, Virpi Kuitunen, Milla Jauho ja
Kati Sundqvist olivat iloisella mielellä torstain
tiedotustilaisuudessa.
Kuvatekstejä pe 23.2.2001
Keskisuomalainen, urheilusivuilla.
kilpakenttien doping-varjo.
kuva: pertti manninen,
nettisanomat.com |
"Ilo palasi
suomalaisen mieshiihdon kasvoille: Janne Immonen, Sami Repo, Harri
Kirvesniemi ja Mika Myllylä."
" Harri
Kirvesniemi on osoittanut, että vasta nelikymppisenä alkaa mies olla
parhaimmillaan."
"Tor Arne
Hetland, Estil Frode, Odd-Björn Hjelmeset ja Thomas Alsgaard eivät
näyttäneet myrtyneiltä vaikka viestivaltikka siirtyikin
Suomelle."
"Sami Repo sai
onnitteluja monelta suunnalta Suomen upean viestivoiton
jälkeen."
"Janne
Immonen."
Tor Arne hetland
joutui liian tiukille taistelussa Mika Myllylää vastaan: hallitseva
maailmanmestari Norja taipui hopealle.
"Mika Myllylä
lentää, Harri Kirvesniemi, Sami Repo, Janne Immonen ja päävalmentaja
Kari-Pekka Kyrö lennättävät."
Kuvatekstejä pe 23.2.2001 Keskisuomalainen, uutis- ja
urheilusivuilla. |
pe
23.2.2001 Keskisuomalainen,
uutissivu.
Sittenkin -
kultaa!
"Suomen miesjoukkue teki sen, mitä siltä ei enää -
eikä vielä - keskiviikkona osattu odottaa: se otti 4x10 kilometrin viestin
maailmanmestaruuden.
Janne Immonen, Harri kirvesniemi ja Sami Repo
petasivat ankkuri Mika Myllylälle hyvän lähtöpaikan viimeiselle osuudelle.
Myllylä näytti Norjan Tor Arne Hetlandille kaapin
paikan jo alkumatkasta ja jätti sprintin tuoreen maailmanmestarin kuin
seisomaan."
" - Tämä oli valtavan iso asia suomalaiselle
mieshiihdolle, Myllylä sanoi ja oli täysin oikeassa."
"Jari Isometsän mustaama suomalaisen mieshiihdon
maine sai lohtua parhaasta päästä. "
Kaikki Suomen hiihtäjät
doping-testiin.
pe 23.2.2001
Keskisuomalainen, uutissivu |
pe
23.2.2001 Keskisuomalainen,
urheilusivut.
Tätä, jos mitä, on odotettu. Miesten viestijoukkue
voitti vihdoin kultaa 25 himmeämmän vuoden jälkeen. Näkökulma: Enemmän kuin yksi voitto.
Suomen hiihtojoukkue joutui
doping-testiin.
Kirvesniemen toive todeksi. Menestyjä, 42, kiillotti huippu-uransa viestin
maailmanmestaruudella. Hetland ylisti Myllylää,
Alsgaard Repoa. Norja syrjäytettiin tylysti
valtiaan paikalta. Ruotsin mitaliton putki meni
vihdoin poikki. Repo petasi mestaruuden.
Viestikulta pelasti tunnelman. Immonen otti voiton
kuumeesta.
Kyrön paineet helpottuivat "erittäin
paljon". Leppävuori muistutti lähtökohdista.
Kattilakoski sairaana kotimatkalle. Norjalaisryhmä huoltaa kaiken mikä liikkuu. Viisi naista tyrkyllä viestiin. Manninen aloittaa ja
Jauho jatkaa, mutta vapaan osuudet jäivät avoimiksi. Mäessä päästiin aikatauluun. Ohjelma voidaan vielä
kunnialla loppuun - jos sää vain suosii. Matti
Hautamäki pudotti Soinisen normaalimäestä. Pakkanen saattaa purra MM-tuuliin. Tor Arne hetland joutui liian tiukille taistelussa
Mika Myllylää vastaan: hallitseva maailmanmestari Norja taipui hopealle.
pe 23.2.2001
Keskisuomalainen, urheilusivut.
sivun
alkuun! |
Lahti MM-hiihdot 2001, perjantaina
23.2.2001
"herra x piikki kädessä"
kuva: pertti manninen, nettisanomat.com
"Sekä Turpeinen että Mäkelä haluaisivat kiihkeästi
löytää Isometsän mainitseman "herra X:n". Vain sitä kautta he
puhdistautuisivat kaikista epäilyistä. "Suomen
hiihtoliitto on Turpeisen mukaan käynnistänyt omat tutkimuksensa herra X:n
löytämiseksi."
la 24.2.2001
Keskisuomalainen, urheilusivut.
"herra x piikki
kädessä" kuva: pertti manninen,
nettisanomat.com
"Kuitunen,
takaa-ajokilpailun maailmanmestari ja viestin MM-hopeanainen, on jokaisen
kärpäsen unelma."
" Aurinkoinen ja suorasanainen maalaistyttö, joka
luultavasti tietää, miltä lehmänläjä näyttää ja kengän alla
tuntuu."
"Kärpänen kuuli ihan vierestä, kuinka Kuituselta
kysyttiin, mitä WADA:n testissä tapahtui."
" Vastaus oli mahtava: "Kusin
purkkiin." Se on maailmanmestarin puhetta, eikä mitään turhaa höpötystä."
Näkökulma: Kärpäsenä katossa. Erkki Kinnunen,
Lahti. la 24.2.2001 Keskisuomalainen,
urheilusivut. |
la 24.2.2001
Keskisuomalainen, pääkirjoitussivu,
Erkki Laatikainen-kolumni.
Hiihtomaiden sanasota on
paljolti turhanaikaista.
" Norjassa ja Ruotsissa on viime päivinä lietsottu
henkeä, jossa kaikki suomalaishiihtäjät asetetaan eettisesti
kyseenalaiseen valoon."
"Suomalaiset sinällään
kestävät pöllytyksen, jo Lahden upea menestys tämän osoittaa, samoin
ehdottomasti se, ettei Suomea huitaisten miehitetty toisessa
maailmansodassa, vaan kansa urhokkaasti taisteli, joskus jopa
huumaantuneena, mutta yleensä kovin järkiperäisesti."
Erkki Laatikainen
la 24.2.2001 Keskisuomalainen,
pääkirjoitussivu
la 24.2.2001 Keskisuomalainen, pääkirjoitussivu,
Erkki Laatikainen-kolumni, 2.aihe
Kangasniemi sai ikioman tähden.
"Suomen tunnetuimpiin ja kauneimpiin pitäjiin kuuluva
Kangasniemi sai uuden oman kiintotähden, kun Virpi Kuitunen suihki
maailmanmestaruuden viikko sitten.
Tuskinpa kovin moni osasi odottaa Kuituselta näin
mahtavaa menestystä jo nyt. Takana on komea saavutuslista, mutta edessä
saattaa olla melkein mitä vain."
la 24.2.2001 Keskisuomalainen, pääkirjoitussivu,
Erkki Laatikainen-kolumni, 2.aihe |
la
24.2.2001 Keskisuomalainen, uutissivu.
Iloinen viesti, apea
mäkikisa.
"Lahden MM-hiihtojen perjantai piti sisällään Suomen
naisten iloisen ja hopeisen viestihiihdon, suomalaiskotkien apean
mäkikisan ja WADA:n tekemän yllätystestin selittelyosuuden."
Lahdessa raikkaasti esiintyneet naishiihtäjät eivät
pettäneet odotuksia myöskään pakkasviestissä.
"Kvartetti Virpi Kuitunen, Milla Jauho, Kaisa Varis
ja Pirjo Manninen, ei mahtanut tasaisen kovalle Venäjälle mitään, mutta
muut pysyivät takana."
"Mäessä on sen sijaan edetty mollivoittoisesti, niin
myös illan normaalimäen kilpailussa. Janne Ahonen oli parhaana
suomalaisena seitsemäs."
Kansainvälisen antidopingtoimikunnan torstai-illan
yllätystestissä antoi virtsanäytteen lähes koko Suomen
kisajoukkue.
la 24.2.2001
Keskisuomalainen, uutissivu.
"Harmittaa Kuitusen puolesta, että hän meni
voittamaan sen kultansa pahimpana mahdollisena päivänä."
" Samana päivänä,
kun Isometsä tuli tummassa puvussa oman hiihtouransa
hautajaisiin."
"Isometsän infon
muistavat kaikki vielä kahden vuoden kuluttuakin."
" Kuitusen
kultamitali on jo silloin haalistunut monien uusien suomalaisten
urotekojen alle, valitettavasti."
Näkökulma:
Kärpäsenä katossa. Erkki Kinnunen, Lahti. la 24.2.2001 Keskisuomalainen,
urheilusivut. |
la
24.2.2001 Keskisuomalainen,
urheilusivut.
Motto: "Ai mitäkö WADA:n
doping-testissä tapahtui? No, kusin purkkiin."
Kaksinkertainen MM-mitalisti
Virpi Kuitunen.
Lämmittävä
viestihopea. Suomen naiset saivat Lahden pakkasessa hopeisen kruunun
kutreilleen. Venäjällä oli unelmajoukkue, jolla ei
ollut varaa hävitä. Näkökulma: Kärpäsenä katossa.
Sankaritarinasta
tuli tosi. Malysz latasi toiseen hyppyynsä kaiken mitä rahkeista
löytyi. Kotikisan paineet kävivät liian
raskaiksi. Mäestä ei hypätä pitkät kalsarit
jalassa.
Puolan
Lahdensankarille vm. 1978 kuuluu hyvää. Yhdistetyn
kotikotkat tähyilevät MM-kultaa. Antti Kuisma
syrjäytti Mantilan sprinttijoukkueesta.
WADA iski tosissaan, mutta
testi ei paljasta EPO:n käyttöä. Testi oli tervetullut, mutta... Sami Repo oli saunassa, kun
kisapappi esitti kutsun.
" Virpi Kuitunen kertoi, ettei testaaminen häirinnyt
hänen keskittymistään viestiin. Kuitunen toivoi hartaasti, että testi-isku
lopettaa lehdistössä esiintyvät doping-epäilyt, mutta epäili itse heti
perään, ettei niin tule tapahtumaan."
Pirkko Hannula toivoo katsojana parannusta
palveluihin ja ohjailuun. Tuuli ja kylmyys
purivat topattuja naisia.
335 000 markkaa
bonusrahoihin. "Kovimman potin
ovat keränneet maailmanmestarit, sillä pelkästään henkilökohtaiset voitot
tuovat Virpi Kuituselle ja Pirjo Manniselle 50 000 markkaa. Kumpikin
lisäsi tiliään viestistä, ja Kuitusella on myös kaksi 5 000 markan
arvoista pistesijaa.kokonaissaldo on 67 500 markkaa ja Mannisen 57 500
markkaa."
Ruotsin kuningas Lahteen tänään.
la 24.2.2001
Keskisuomalainen, urheilusivut.
sivun
alkuun! |
Lahti MM-hiihdot 2001, lauantaina
24.2.2001
"herra x piikki kädessä"
kuva: pertti manninen, nettisanomat.com
WADA-testien
tulokset vasta viikon puolivälissä.
" Maailman anti-doping neuvosto (WADA) testautti
torstaina illansuussa lähes koko Suomen joukkueen eli 17 hiihtäjää, kuusi
mäkihyppääjää ja viisi yhdistetyn miestä.
Näytteet ovat tutkittavina Yhtyneissä Laboratorioissa
Helsingissä. Laboratoriolla on Kansainvälisen olympiakomitean KOK:n
akrediointi.
Se analysoi myös MM-hiihtojen mitalivoittajien ja
arvalla testiin joutuneiden urheilijoiden dopingnäytteet."
su 25.2.2001
Keskisuomalainen, urheilusivut. |
su
25.2.2001 Keskisuomalainen, urheilusivut. Kuvateksti:
"Ohenne pääsi ajoittain
loppumaan."
"Baarimestari Rune-Matti
Latvala esitti kisavieraiden keskuudessa suuren suosion saavuttanutta
Hemohes-drinkkiä Lahdessa. Drinkki on viljajuoma-pohjainen. Se sisältää
salaisiksi luokiteltuja ainesosia. Tiettävästi ainakin laimennukseen
käytetty punainen limonadi pääsi kysynnän vuoksi ajoittain
loppumaan."
su 25.2.2001
Keskisuomalainen, urheilusivut. Kuvateksti:
|
su
25.2.2001 Keskisuomalainen,
uutissivu.
Hopea ja vesi maistuivat
Sampalle - kisakansa tuuletti "Hemohesillä".
"Hopeasta on muodostunut Samppa Lajusen kestoväri
arvokisoissa. Samppa jäi kullasta vain 6,3
sekunnin päähän. Mäen ykkönen Jaakko Tallus taisteli hyvin myös ladulla ja
oli lopulta neljäs. Hannu Manninen oli kuudes.
Ison mäen joukkuekilpailu oli Saksan ylivoimaa. Suomi
onnistui pysymään hopeatilalla lähinnä Ville Kanteen ja Janne Ahosen
huimien hyppyjen ansiosta.
Kisasta tuli kaksi mitalia Jyväskylään Jani Soinisen
ja Risto Jussilaisen mukana."
Keskisuomalainen, uutissivu.
lue lisää! |
su
25.2.2001 Keskisuomalainen,
urheilusivut.
Motto: "Nyt minulla on sitten kuusi hopeaa ja
hopeinen autokin."
Samppa Lajunen. "Silveri on kaunis väri". Mitään ei jäänyt hampaankoloon. Mäki yhä Mannisen murheena, Kuisma oli intoa
täynnä.
WADA-testien tulokset vasta viikon
puolivälissä.
Näkökulma: Laadukas hopeamies. Suomella hyvä loppulento. Ville Kantee huudatti kotiyleisöä. "Jaakosta kehittyy sellainen jänis, jota ei
tavoiteta."
Paineet Espanjan
suuntaan. Kuka keksii keinon, jolla Mika Myllylän
varpaat saadaan pysymään mukavan lämpiminä?
"Tämän näköisellä Mika Myllylällä luulisi olevan
asiat sen verran hyvin, että 50 kilometriä kulkee tänään vauhdilla."
Naiset latautuivat pitkälle vapaalle lantioita
irrotellen.
Saksalaiset ruttasivat järjestelyt. Hemohesistä ravintoloiden myyntivaltti.
su 25.2.2001
Keskisuomalainen, urheilusivut.
sivun
alkuun! |
Lahti MM-hiihdot 2001, sunnuntaina
25.2.2001
"Myllylä pysyi ladulta
sivussa, koska piti oloja kilpahiihdolle liian ankarina. Vielä lauantaina
hän vakuutti lähtevänsä ladulle vaikka "susiturkki päällä", mutta pelkäsi
kuitenkin varpaidensa paleltumista."
ma 26.2.2001
Keskisuomalainen, urheilusivut
"herra x piikki
kädessä"
kuva: pertti
manninen, nettisanomat.com
"Kuva: Päävalmentaja Kari-Pekka Kyrö piti oman
tiedotustilaisuutensa ennen Hiihtoliiton tilaisuutta."
"Kuva: Hiihtoliiton puheenjohtaja Paavo M. Petäjä
joutui selostamaan Suomen joukkueen toista doping-tapausta lehdistölle
sunnuntaina."
"Kuva: Valmentaja Kari-Pekka Kyrö kannustaa Janne
Immosta, joka on nyt joutunut doping-epäilyjen kohteeksi. Se, oliko
positiivinen A-näyte Immosen vai jonkun toisen mieshiihtäjän, selviää
tänään."
ma 26.2.2001
Keskisuomalainen, uutissivu.
"herra x piikki
kädessä"
kuva: pertti
manninen, nettisanomat.com
|
ma 26.2.2001 Keskisuomalainen, pääkirjoitus
Doping-pyykki pestävä
perinpohjin.
"Suomalaisten isännöimät hiihdon tämänvuotiset
MM-kisat eivät järjestäjämaan kannalta olleet aivan sellainen upea
urheilutapahtuma, jollaista siitä etukäteen kaavailtiin.
Menestystä ja mitaleita toki Suomelle tuli, mutta
ilon onnistuneista saavutuksista pilasi isäntämaan urheilijoiden ylle
langennut dopingin varjo.
Se on sääli sikäli,
että mieshiihdon doping-kohun mylläkässä on vaarassa unohtua suomalaisten
naishiihtäjien nousu talviurheilun maailmaneliittiin ja muidenkin puhtain
asein kamppailleiden suomalaisurheilijoiden hyvät suoritukset. ... Yksittäistä
doping-tapausta, tai vaikka kahtakaan, ei pidä yleistää koko joukkuetta
koskevaksi toimintamalliksi.
Jokainen urheilija päättää itse tykönään siitä, miten
suhtautua suorituskykyä parantaviin menetelmiin - muihin kuin
tavanomaiseen harjoitteluun ja valmentautumiseen.
Suomalaisjoukkueen valtaosa turvautuu tervehenkiseen
kunnon ylläpitoon eikä Hiihtoliitto organisaationa voi olla epäterveiden
menetelmien tukena.
Jos sellaisesta saataisiin pienintäkään osviittaa,
suomalaista hiihtourheilua odottaisi henkinen ja taloudellinen konkurssi.
Lähipäivät näyttävät, onnistuuko hiihtoliitto
palauttamaan asiat järjestykseen.
Doping-tapauksia yleensä verhoava salailu, vastuun
pakoilu ja siirtely sekä tulkinnoille tilaa jättävät selitysyritykset
eivät nyt tule kyseeseen. ..."
ma 26.2.2001
Keskisuomalainen, pääkirjoitus |
ma
26.2.2001 Keskisuomalainen, uutissivu.
Hiihtourheilun painajainen.
Toinen doping-epäily, hiihtolääkärit erosivat. Valtiovalta ja sponsorit
vaativat selvitystä.
"Synkissä tunnelmissa edenneet Lahden MM-hiihdot
muuttuivat viimeisenä kisapäivänä suomalaisen hiihtourheilun
painajaiseksi.
Päivän aikana selvisi, että myös toisen suomalaisen
mieshiihtäjän A-näyte on osoittautunut doping-testissä
positiiviseksi.
Suomen hiihtojohto joutui uutisen paljastuttua
valtavaan ryöpytykseen. Liiton puheenjohtaja Paavo M. Petäjä kieltäytyi
kuitenkin juridisista syistä kertomasta kärystä epäillyn urheilijan nimeä
tai kiellettyä ainetta.
B-näytteen analyysi valmistui viime yönä ja siitä
tiedotetaan tänään aamupäivän aikana.
Urheilija on testattu torstaina ja silloin jää
jäljelle vain kaksi mahdollisuutta.
Tuolloin testiin joutuivat mieshiihtäjistä
viestiedustaja Janne Immonen ja sprinttihiihtäjä Ari Palolahti.
Jälkimmäinen epäilty tuskin on, koska hän oli mukana sunnuntain 50
kilometrillä.
Hiihtoliiton luottamus- tai valmennusjohto ei
jättänyt ainakaan heti tuoreen tapauksen jälkeen
eroilmoituksia.
Sen sijaan joukkueen lääkärit Pirkka Mäkelä ja
Juha-Pekka Turpeinen tiedottivat jättävänsä tehtävänsä ja peräsivät
hiihtoliitolta selvitystä asioiden todellisesta kulusta.
Kulttuuriministeri Suvi Lindén totesi, että
hiihtoliitto ei ole hänen mukaansa tehtäviensä tasalla ja valtionapu menee
harkittavaksi.
Myös hiihtoliiton sponsorit paheksuivat välittömästi
tapauksia ja ilmoittivat käynnistävänsä tutkimukset, jotka voivat johtaa
yhteistyösopimusten purkamisiin."
ma 26.2.2001
Keskisuomalainen, uutissivu. |
ma
26.2.2001 Keskisuomalainen,
urheilusivut
Pelkkää mustaa.
Doping upotti Suomen hiihdon, Jo toinen mieshiihtäjä
kärysi. (Kuva: Suomen hiihtoliiton puheenjohtaja Paavo M.
Petäjä ja kisajoukkueen johtaja Jorma Hyytiä sunnuntain
tiedotustilaisuudessa synkissä tunnelmissa.)
Näkökulma: Himohes vie meitä. Hiihtoliitto on nyt
elämänsä lirissä.
Kyrö miettii asemaansa yön yli. (Kuva: Murheellinen Paavo M. Petäjä.)
Päävalmentajalla uneton yö. Kari-Pekka Kyrö sanoo kantavansa täyden vastuun
kisojen doping-tapauksista.
Uutinen veti Revon hiljaiseksi. Viestin
kultamitalista riitti nautittavaa ainoastaan kolmeksi vuorokaudeksi. (Kuva: Mika Myllylä, Sami Repo, Janne Immonen ja
Harri Kirvesniemi juhlivat mestaruutta vain hetken.)
Testitulos tulee Sveitsin kautta
suomalaisille.
Joukkueen lääkärit erosivat. (Kuva: Pekka Mäkelä)
Lereim ei ylläty
doping-tapauksista.
MM-joukkueen bonusrahoihin 435 000 mk.
Lindèn vaatii Hiihtoliitolta doping-selvitystä. (Helsinki, STT) (Kuva: Kulttuuriministeri Suvi Lindén
kyseenalaistaa Hiihtoliiton valtionavun.)
Sponsoreiden mitta täynnä.
Kasper kiitti
kisojen rehellisiä urheilijoita.(Lahti, STT)
Hopea tuntui
harmaalta. Suomi menetti Ahosen viimeisellä hypyllä johtonsa
Itävallalle.
Kojonkoski oli "vain" tyytyväinen mäkimiesten
suorituksiin. (Kuva: Suomen mäkihyppääjien päävalmentaja Mika Kojonkoski
harmitteli kullan karkaamista, mutta totesi myös, ettei hopea ole
häpeä.)
Pakkaskisan teräsmies. Mühlegg kuninkuusmatkan
mestari. " Suomalaisittain 30-vuotiaan Mühleggin
ensimmäinen arvokisakulta jäi niukalle huomiolle, sillä pakkaskisan
kiinnostus katosi Mika Myllylän poisjääntiin ja eritoten Lahdessa
velloneeseen doping-kohuun.
Myllylä pysyi ladulta sivussa, koska piti oloja
kilpahiihdolle liian ankarina. Vielä lauantaina hän vakuutti lähtevänsä
ladulle vaikka "susiturkki päällä", mutta pelkäsi kuitenkin varpaidensa
paleltumista.
Myllylä ei
hiihtänyt loppuun ainuttakaan henkilökohtaista kilpailua Lahdessa.
Sairastelun pilaamaan MM-urakkaan kuuluivat takaa-ajon perinteinen osuus
ja ankkurin tehtävät." (Lahti, STT)
MM-matkaa ei ole
koskaan aiukaisemmin jouduttu perumaan. Varikselle jäi MM-kisoista
valju olo.
Kaksi kympin arvoista hiihtäjää. Suomen mieshiihtäjät
eivät saaneet kisaraadilta päästötodistusta.
ma 26.2.2001
Keskisuomalainen, urheilusivut
sivun
alkuun! |