JYVÄSKYLÄN KÄRÄJÄOIKEUS |
Syyttäjän rangaistusvaatimus |
Manninen on esittänyt asianomistaja Pekka Monosesta ja tämän asianajotoimistosta
valheellisen ja perättömän tiedon väittämällä internetissä pitämällään
nettisanomat sivustolla (www.nettisanomat.com), että Mononen on
asianajajana toimistonsa puitteissa laatinut häntä koskevia (POISTETTU 03.03.2016 A). Hän on sivustoillaan julkaissut oikeudenkäyntiaineistoa,
joka sinällään on ollut sisällöltään oikeaa, mutta Manninen on antanut
lukijoiden ymmärtää, että oikeudenkäynnissä olisi ollut kysymys
jostakin laittomasta. Teko on siten huomioonottaen Monosen ammatti
asianajajana ollut omiaan aiheuttamaan asianomistajalle vahinkoa
sekä häneen kohdistuvaa halveksuntaa. |
VAASAN HOVIOIKEUS TUOMIO Nro 565 Antamispäivä 23.4.2007 Diaarinro R 06/794 |
Verkkoviestin jakelun keskeyttäminen |
Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 18 §:n
mukaan tuomioistuin voi virallisen syyttäjän, tutkinnanjohtajan
tai asianomistajan hakemuksesta määrätä julkaisijan tai ohjelmatoiminnan
harjoittajan taikka lähettimen. palvelimen tai muun sellaisen laitteen
ylläpitäjän keskeyttämään julkaistun verkkoviestin jakelun, jos
viestin sisällön perusteella on ilmeistä, että sen pitäminen yleisön
saatavilla on säädetty rangaistavaksi. Lähtökohtana mainittua lainkohtaa
sovellettaessa on saman lain 1 §:n 2 momentti, jonka mukaan viestintään
ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden
merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa. |
TÄMÄ SIVU EI OLE MUUTTUNUT. |
31.08.2005. |
|
EXTRA - etusivu keskiviikkona 31. elokuuta 2005. |
Paniikki Bagdadissa - yli 600 kuollutta.
|
Etusivu maanantaina 29. elokuuta 2005. |
Hallitus armeliaana: Köyhyyspaketti kolmasosa rikkaiden varallisuusveron poistosta! Varallisuusvero poistuu tammikuun alusta 2006, köyhyyspakettiin löytyy varoja vasta syyskuussa! Havainnot keskiviikkona 24.08.2005 aamulla ja illalla. Kuvat TV1:n aamulähetyksen leipäjonosta (vähennetty väriä) ja omasta iltajuhlasta, josta vain pihakuva (lisätty väriä). Kuvat Pertti Manninen. Isonna ja lue! |
|
|
Aikaisemmin:
Oikeusjuttu-painajainen
9 suomalaisen lehden etusivut Lontoon pommi-iskuja seuraavana päivänä
perjantaina 08.07.2005. 12.07.2005.
9 suomalaisen lehden pääkirjoitukset Lontoon pommi-iskuja
seuraavana päivänä perjantaina 08.07.2005. 12.07.2005
14 JUILLET 2005. Kuvat: Pertti Manninen. 14.07.2005.
It is an insult to the dead to deny
the link with Iraq. - Alla har de rätt till vår sorg. 14.07.2005.
Oikeusjuttu - Painajainen. Täydelliset tekstit alkuperäisessä julkaisujärjestyksessä.
Linkit dokumentteihin. Nettisanomat 17.05.2001 alkaen. 19.07.2005
Lauantaina 20.08.2005. Omaa vauhtia: "ORI -130". Kuva: Pertti Manninen. Laukaa. Sarjasta Sararock 2005. |
|
TOIMITUS. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: mailto:nettisanomat@hotmail.com Copyright nettisanomat.com 2005/37. Sivut: 01.09. 2005, (nettiin 01.9.2005, linkit 01.09.2005). |
nettisanomat - 2005/09/01 - Kuva. "Messias". - Max Jakobson uudessa kirjassaan: Tulevaisuus?- "Meille EU:n perustuslaillisen sopimuksen hylkääminen merkitsee, että olemme jääneet paitsioon. Nato on ainoa vaihtoehto." Kuva ja käsittely, unelmointi Pertti Manninen. - Etusivu torstaina 01.09.2005 - kuva - kuvat - pertti manninen - nettisanomat. |