nettisanomat.com
1999/14 |
lukijoilta
raha
|
Kierros
umpeutuu: Rautakirja sai vihdoinkin VeikkausRasti- myymälät haltuunsa. Nyt: Samalla kun miljoonien mainoskampanja saattoi innostaa uusia Jokeri-pelimarkkoja Veikkaus Oy:lle, kampanja markkinoi urheilubisneksen Suomen ykkösnimenä Harry Harkimoa ja hänen Jokeri-yrityksiään. Tämä yhteistyö Harkimon ja Veikkaus Oy:n välillä ei ole yllättävää, vaan päinvastoin. Harry Harkimon lähipiirillä on ollut vuosien aikana mittavaa ja kannattavaa liiketoimintaa Veikkaus Oy:n kanssa. Tässä liiketoiminnassa on Veikkaus Oy on ollut aina maksajan paikalla hämmästyttävän runsaskätisesti. Samaan aikaan kesällä 1995, kun Hjallis oli Juha Rantasilan avustamana perustanut Helsinki-Halli Oy:n valmisteltiin Hartwall Areenaankin liittyvien bisnesten tulevaa operointia. Vantaalla pidettiin erään uuden yhtiön perustamiskokous 14. heinäkuuta 1995, koolla oli mielenkiintoinen seurue. Läsnä oli Veikko M. Vuorinen, liikemies, jonka yritysryppäässä oli osaksi toimimattomiakin pikkuyrityksiä. Pari yhtiötä oli konkurssissa, jotka olivat varojen puutteessa rauenneet ja valtiolle jäi verosaatavia yhteensä satoja tuhansia markkoja ja ulosmittauksessa oli maksuja. Hänellä on paljon yhteisiä yrityksiä Juha Rantasilan kanssa. Lisäksi Vuorinen on myös Leena Harkimon kaksoissiskon Liisa Alamäen puoliso. Läsnä oli Juha Rantasila, joka edusti Vuorisen kanssa hallinnoimaansa Slotline Oy:tä. Läsnä oli Risto Kippola, Veikkaus Oy:n yrityspalvelupäällikkö, jolla oli takanaan Ecomen Oy:n mittava konkurssi ja hyvät yhteydet Ulf Sundqvistiin; olihan Kippola muun muassa Ulfin ja hänen Björn-veljensä kanssa Wayup Oy:n hallituksessa, kun yhtiö anoi olemattomilla vakuuksilla Sundqvistin johtamasta STS-pankista 20 miljoonan lainaa, joka myös myönnettiin. (tästä lainan otosta on helmikuun alussa 1999 käynnistynyt Helsingin käräjäoikeudessa oikeudenkäynti, jossa entistä STS-pankin pääjohtajaa Ulf Sundqvistia syytetään törkeästä kavalluksesta.)" Nettisanomien välikommentti: Käräjäoikeuden päätös oli vapauttava, eikä valtakunnan syyttäjä Jukka Rappe katsonut aiheelliseksi valittaa tuomiosta heinäkuussa 1999, joten vapauttava päätös jäi pysyväksi ja lainvoimaiseksi.. Päätös oli Sundqvistin kannalta niin merkitsevä, että syksyllä 1999 Helsingin käräjäoikeudessa käsiteltävä syyte törkeästä velallisen epärehellisyydestä ilmeisesti kaatuu. koska Arsenal-Sillan edustaja sanoi tässä jälkimmäisessä oikeudenkäynnissä, ettei sopimusta olisi tehty ollenkaan, jos Sundqvist olisi tehnyt törkeän kavalluksen. Lue myös: Sundqvist-juttu: Mestariasianajaja Sundstöm kääntää oikeusprosessin päälaelleen. Sundqvist - ulosoton kauhu Konsultti Ulf Sundqvist on syytteessä velallisen epärehellisyydestä torstaina elokuun 12. päivänä vuonna 1999 Alho-Sundqvist II: Ministeri Tuomioja armahti ex-ministeri Suomisen pääministeri Lipposen ja ministeri Niinistön hymistessä taustalla torstaina heinäkuun 27. päivänä vuonna 1999 Sundqvist-näytelmä loppui kesken! "Läsnä oli Matti Ahde, muun muassa Suomen olympiakomitean valtuuston puheenjohtaja ja valtionyhtiö Veikkaus Oy:n toimitusjohtaja, joka oli palkannut Risto Kippolan yhtiöön erikoisoperaatioiden luottomiehekseen. Ahde on puolestaan presidentti Martti Ahtisaaren erityinen luottomies. Tämä joukko perusti tuolloin Onnenpelit Oy-nimisen yhtiön. Osakepääomaksi merkittiin yksi miljoona markkaa. Veikko M. Vuorisen osuus oli 700 000 markkaa, joka pöytäkirjan mukaan todettiin siinä tilaisuudessa maksetuksi. Slotline Oy:n puolesta Rantasila maksoi 200 000 markkaa ja Veikkaus Oy:n puolesta Matti Ahde nimikirjoituksellaan vahvisti Veikkaus Oy:n 100 000 markan osuuden. Slotline Oy on Rantasilan ja Vuorisen hallinnoima yhtiö, jonka tilintarkastajana on Yrjö Tuokko. Onnenpeleihin siis lyötiin rahaa pöytään miljoona, josta suurimman osan veti taskustaan ulosottoveloilla rasitettu liikemies Vuorinen. Harva saa liiketoimiensa epäonnistumisen ja verojen maksamatta jättämisen jälkeen näin lentävän ja luottokelpoisen lähdön, varsinkin kun bisneksissä on mukana miljardiluokan valtionyhtiö. Veikko M. Vuorisen luotto tuohon aikaan oli kuitenkin vankalla pohjalla, koska kaksi viikkoa myöhemmin pidetyssä hallituksen kokouksessa Onnenpelit Oy:n hallituksen puheenjohtaja Vuorinen valittiin yhtiön toimitusjohtajaksi ja hänet valtuutettiin avaamaan yhtiölle 3 miljoonan luotollinen sekkitili Merita Pankkiin. Lainan vakuudeksi oli sovittu yrityskiinnitys. Lisäksi lainaa takasi 500 000 markan osalta Slotline Oy (200 000) ja Vuorinen henkilökohtaisesti 300 000 markan osalta. Vuorisen luottokelpoisuutta Meritan suuntaan paransivat Juha Rantasilan häikäisevät pankkisuhteet Meritaan, josta hän on saanut bisneksilleen niin paljon tukea kuin on kehdannut tai joutunut pyytämään. Lisäksi Vuorisen luottokelpoisuutta paransivat myös uuden yhtiökumppanin, Veikkaus Oy:n, erinomaiset suositukset. Vuorista auttoi bisnesmaailmassa erityisesti Veikkaus Oy:n toimitusjohtaja Matti Ahde, joka teki lähes kaiken minkä Vuorinen ja Rantasila kehtasivat pyytää. Alussa Onnenpelit Oy:n asiamiehenä oli asianajaja Klaus Kavanne, Lastenklinikoiden Kummit ry:n nykyinen lakimies. Onnenpelit Oy:n tarkoitus oli toteuttaa yrityskauppa, jonka Risto Kippola oli junaillut Veikkaus Oy:n puolesta Matti Ahteen tiukkojen erityisohjeiden mukaan. Yhtiön perustamispäivänä laaditun sopimuksen mukaan tarkoitus oli myydä Veikkaus Oy:n 41 myymälää Veikko M. Vuoriselle perustettavan yhtiön lukuun. Nämä myymälät olivat Veikkaus Oy:lle hieman tappiollisia, niiden liikevaihto oli lähes 300 miljoonaa. Myymälöiden ostamisesta oli kiinnostunut myös Rautakirja Oy, mutta Kippola, Ahde ja Rantasila pelasivat sen pois kauppakuvioista. Kun myymäläkauppa vuoti julkisuuteen, kirjoitti Helsingin Sanomat 18. elokuuta 1995 asiasta otsikolla: "Veikkauksen myymälät myytiin varattomalle liikemiehelle." "Liikemies Veikko M. Vuorinen maksoi noin 20-30 miljoonan markan kauppasummasta vain pienen osan. Sopimuksen mukaan loppu suoritetaan myymälätoiminnan tuloksesta." Helsingin Sanomien mukaan Veikkaus-yhtiön yrityskaupat kiinnostavat rikospoliisia ja niistä on kerätty tietoa. Myymäläkauppa oli näistä tuorein. Toimitusjohtaja Matti Ahde kertoi Helsingin Sanomille olleensa tietoinen Vuorisen taloudellisesta taustasta. "Meidän tekemiemme selvitysten mukaan ei kuitenkaan ollut estettä myydä myymälöitä hänelle. Meidän mielestämme Vuorinen on ostajana sellainen, että hän pystyy vastaamaan kauppakirjasta." Matti Ahteen väite ei pitänyt paikkaansa. Kun Veikko M. Vuorinen ja hänen yhtiönsä ei pystynyt vastaamaan kauppakirjasta, vaan Veikkaus Oy:n piti tulla myöhemmin apuun tuntuvilla kauppahinnan alennuksilla ja muilla miljoonaluokan avustuksilla, jotka ovat liike-elämässä todella harvinaisia; kun myyjä alkaa omilla rahoillaan tukea ostajaa! Vaikka Matti Ahde vakuutti myös Ilta-Sanomille, ettei yhtiö aio "missään tapauksessa ottaa kauppaa uudestaan esiin", niin Veikkaus otti kaupan uudestaan esille. Onnenpelit Oy muutti syksyllä 1995 nimensä yXplus Oy:ksi. Yhtiön hallituksessa olivat vielä jäljellä Risto Kippola varsinaisena jäsenenä ja Veikkaus Oy:n lakimies Carl-Henrik Nyberg varajäsenenä. Vuoden 1996 keväällä, 23. huhtikuuta piti Veikkaus Oy:n hallitus kokoustaan Lapissa, keväthankien kultaamassa Saariselän lomakeskuksessa yhtiön edustustalossa. Läsnä olivat muun muassa Matti Ahde, yhtiön kaupallinen johtaja Jussi Isotalo, juristi Carl-Henrik Nyberg ja Risto Kippola. Nyberg ja Kippola edustivat tuossa kokouksessa sekä myyjää että ostajaa. Hallituksen pöytäkirjaan merkittiin, että "Jääkiekkoliitto on esittänyt kutsun kahdelle yhtiön edustajalle seurata jääkiekon MM-kisoja Wienissä 3.-5.96." Päätettiin, että yhtiötä edustavat kaupallinen johtaja Jussi Isotalo ja yrityspalvelupäällikkö Risto Kippola. Tämä oli pieni palkkio siitä suuresta työstä, jota myös Isotalo ja Kippola olivat tehneet edistääkseen Kalervo Kummolan, Veikko M. Vuorisen, Harry ja Leena Harkimon ja Juha Rantasilan yhteisiä bisneksiä. Kohdassa yXplus Oy Veikkauksen hallitus kirjasi: "Kuultiin Risto Kippolan selostus yXplus Oy:n edustajien kanssakäydyistä neuvotteluista 14.7.1995 solmitun sopimuksen muuttamisesta kauppahinnan suorittamisen osalta. yXplus Oy on esittänyt kauppahinnan alentamista 2,3 miljoonalla markalla sen johdosta, että yXplus Oy luopuu sopimuksessa mainitun pääteoption käyttämisestä. Tämän johdosta Oy Veikkaus Ab ei peri viikoittaista, kauppakirjan kohdassa 10.1 mainittua 0,75 %:n osuutta myynnistä, osana kauppahinnan lyhennystä, alkaen viikosta 18/96." "Edelleen osapuolet ovat neuvotelleet myydyn kaluston ja irtaimen omaisuuden kauppahinnan alentamisesta epäkuranttiuden vuoksi 1 miljoonalla markalla." "Tämän lisäksi osapuolet ovat sopineet siitä, että Oy Veikkaus Ab myy 10 %:n omistusosuutensa 100 000 markan kauppahinnasta Veikko M. Vuoriselle myöhemmin määriteltävän yhtiön lukuun." Kippola kertoi hallitukselle, että sopimukset tullaan kirjoittamaan ensi tilassa. Veikkauksen hallitus totesi Kippolan neuvotteleman tuloksen yhtiön kannalta hyväksyttäväksi ja "päätettiin hyväksyä sopimusluonnokset". Vaikka kyse oli vasta sopimusluonnoksista alkoi taustalla nopea vyörytys. Nyt kaikki oli helppoa, olihan Veikkaus Oy Lapin lumien kevättunnelmissa muuttanut Matti Ahteen ohjailussa kaupan ehtoja Vuoriselle niin edullisiksi, että hän sai myymälät käytännössä ilmaiseksi. Tulevina vuosina liiketoiminnan tuottoon pääosin sidottu maksutapa katkesi Saariselän päätöksillä välittömästi ja Veikkaus antoi yli 3 miljoonaa markkaa anteeksi. Osamaksukauppanakin kauppahinta olisi ollut kaikkiaan laskennallisesti hyvin edullinen eli 17,7 miljoonaa markkaa. Nyt noitakaan miljoonia ei tarvinnut maksaa Veikkaus Oy:lle. Tällainen Veikkaus Oy:n ja Harkimoiden lähipiirin sopupeli on mahdollista hyväveli-verkoston kesken, niin kauan kun se pysyy pienessä piirissä salassa. Kun Veikkaus Oy irrottautui yXplus-yhtiöstä juridisesti, se ei kuitenkaan jättänyt Vuorisen yhtiötä taloudellisesti pulaan. Kaupanteon jälkeenkin Veikkaus Oy, juuri toimitusjohtaja Matti Ahteen tahdosta, pönkitti vielä miljoonilla markoilla Veikko M. Vuorisen liiketoimintaa. Veikkaus Oy sitoutui kauppasopimuksessa auttamaan Vuorisen pääosin omistamaa ostajayhtiötä markkinoinnissa ja muussa liiketoiminnan käynnistämisessä. Myöhemmin Veikkaus Oy onkin maksanut yXplussan markkinointimateriaalia, ilmoittelua, esitteitä ja liikelahjoja sadoilla tuhansilla markoilla. Veikkaus Oy:n henkilökuntaa on ollut kokopäivätoimisesti Vuorisen yhtiön töissä. Veikkaus Oy on maksanut Vuorisen yhtiön koulutusta, hotelli- ja muita matkakuluja sekä kustantanut avokätisesti Vuorisen yhtiön sidosryhmille järjestettyjä juhlatilaisuuksia. Miksi näin on toimitusjohtaja Matti Ahteen johdolla tehty? Mitä Veikkaus Oy tai sen toimihenkilöt ovat hyötyneet tästä valtion yhtiön rahoilla kustannetusta yksityisen bisneksen poikkeuksellisesta tukemisesta, joka esti Vuorisen yhtiötä ajautumasta konkurssiin? Veikkaus Oy jopa rajoitti online-sopimusten myöntämistä eräille R-kioskeille, koska Vuorisen yhtiön myymälä oli lähistöllä. Eräs Veikkaus Oy:n johtaja onkin todennut, että Vuorinen yhtiöineen olisi mennyt nurin, "ellemme olisi suojelleet häntä, koska yhtiön johdon halu on, ettei Vuorista voi päästää konkurssiin". Veikkaus Oy:n johto on kuitenkin edellä mainitulla toiminnallaan aiheuttanut useiden miljoonien markkojen vahingon Oy Veikkaus Ab:lle Osakeyhtiölain mukaan on ehdottomasti kiellettyä tehdä oikeustoimia, jotka vahingoittavat yhtiötä. Rautakirja Oy olisi varmasti pystynyt maksamaan oikein arvioidun, huomattavasti paremman kauppahinnan. Muutama päivä Saariselän kokouksen jälkeen yXplus Oy piti ylimääräisen yhtiökokouksen, jossa Veikkaus Oy:tä edusti Risto Kippola. Tuossa kokouksessa Kippola ja Veikkaus Oy:n kaupallisen sektorin myyntipäällikkö Ilkka Rokala erosivat hallituksesta. Uuteen hallitukseen valittiin. Veikko M. Vuorinen, Juha Rantasila ja Vuorisen puoliso Liisa Alamäki. Näin VeikkausRastimyymälät olivat huhtikuussa 1996 täysin Harkimon ja Rantasilan lähipiirissä. Mikä oli se myöhemmin määriteltävä yhtiö, jolle Veikkaus Oy Vuorisen lukuun möi 10 prosentin osuutensa 100 000 markalla, koska se ei ollut yXplus Oy? Marraskuun 11. päivänä 1996 perustettiin Rantasilan toimistossa uusi yhtiö Suomen lippuluukku Oy. Perustajina olivat Helsinki Halli Oy edustajanaan Harry Harkimo ja Tiilimäki Rahoitus Oy edustajanaan Juha Rantasila. Yhtiöt merkitsivät puoliksi 100 000 markan osakepääoman. Näin käytännössä siirtyi 18 Veikkaus Oy:n myymälää Harkimon ja Rantasilan hallintaan vaivaisella 100 000 markalla. Tiilimäki Oy on Rantasilan ja Vuorisen hallinnoima yhtiö, joka aikaisemmin kulki nimellä Oy Helsingin Indoor Golf Ab, jonka tilintarkastajana on Yrjö Tuokko. Lippuluukku Oy:n toimitusjohtajaksi valittiin Veikko M. Vuorinen ja hallitukseen valittiin puheenjohtaja Rantasila sekä jäseniksi Harkimo, Vuorinen ja Mika Sulin. Kaupparekisteristä tuli tammikuussa 1997 Lippuluukku Oy:lle kehotus ilmoittaa, onko osakepääoma maksettu ja jos on, niin kuinka paljon siitä on maksettu ja että se on yhtiön hallussa. Näin alkeellisen "pikkuseikan" Rantasila oli unohtanut ilmoittaa viranomaiselle. Taas piti pitää uusia kokouksia ja antaa vakuutuksia, että osakepääoma oli tosiaan maksettu vaikka siitä ei perustamisvaiheessa ollut mitään tietoa tai todistusta. Näin edullisesti saatiin erityisesti Hartwall Areenan tapahtumia markkinoima ja tilaisuuksiin lippuja välittävä myyntiketju pääkaupunkiseudulle ja suurimpiin kaupunkeihin ympäri Suomen. Jos tuota 100 000 markkaa ystävien ja sukulaisten kanssa oikeasti edes rahana liikuteltiin? Loppuvuodesta 1997 Suomen jääkiekkoliitto muutti toimistonsa Amerin taloon, josta liiton puheenjohtajan ja suomen olympiakomitean hallituksen jäsenellä Kalervo Kummolalla on näköyhteys myöskin yksityiseen bisnekseensä Hartwall Areena. Jääkiekkoliiton toimistosihteerit puolestaan välittävät oman työnsä ohessa myös Lippuluukku Oy:n palveluja. Kalervo Kummolan ja hänen kumppaneidensa satsaus yksinpurjehtijana julkisuuteen itsensä läpilyöneen Harry Harkimon jääkiekko- ja viihdebisneksiin on toistaiseksi ollut, ainakin rahassa mitattuna suurin suomalainen urheilu- ja elämysbisneksen menestystarina. Myöskin Lastenklinikan Kummit saattoi Veikkaus Oy:n myymäläkaupan jälkeen laajentaa ja tehostaa hyväntekeväisyystoimintaansa. Yhdistyksen vuoden 1996 toimintakertomuksessa todettiinkin toiminnanjohtaja Hilkka Ahteen johdolla näin: "Tuotemyynti Olarin, Myyrmäen ja Itäkeskuksen City-marketeissa, Kesport-Tapiolassa sekä Stockmannilla oli odotettua heikompaa ja hiipuikin vuoden aikana lähes kokonaan. Sen sijaan VeikkausRasti-myymälöissä myynti laajennettiin koskemaan kaikkia 41 veikkausmyymälää kautta maan. Tämä helpotti tuntuvasti niitä paineita, jotka normaalisti kohdistuvat toimistosta käsin tapahtuvaan joulunajan omaan tavaramyyntiin." Tekstin
muotoilu: Lue kirjan kohtalosta! http://www.journalistiliitto.fi/journalisti/arkisto/1299/laki/sainio.htm Ainakin
täältä sen voi tilata! Pentti
Sainio: Etukansi: Takakansi: Hyväntekeväisyys
on 90-luvulla taitavasti kytketty palvelemaan urheilun, viihteen ja
ärhäkän puhelinmyynnin bisneksiä. Näyttävin esimerkki on jääkiekkojoukkue
jokerit ja sen ympärille rakennettu liiketoiminta. Kirja kertoo kuinka
Harry ja Leena Harkimon perheyritys selvisi rahavaikeuksista ja konkurssiuhasta
käyttämällä 1991 lähtien markkinoinnissa sairaita lapsia Lastenlinnan
tuki ry:n kautta. Dokumentit paljastavat, että Jokereiden taloudellinen
nousu perustui pitkälti hyväntekeväisyysjulkisuuteen. Jokereiden kausikorttimyyntiä
vauhditettiin esim. kesällä 1993 Lastenklinikan Tuki ry:n rahoilla ja
henkilökunnalla, Tästäkin myynnistä tuotot jäivät tilittämättä luvattuun
hyväntekeväisyyteen. Aikoinaan Teemu selänne-ilmiölle rakennettu hyväntekeväisyysbisnes
jatkuu yhä Lastenklinikoiden kummit ry:ssä ja Finnish Flash ry:ssä.
Harkimoiden ja heidän lähipiirinsä liiketoimintaa on tukenut myös Veikkaus
Oy miljoonilla markoilla - tavalla, jota voidaan pitää "hyväntekeväisyytenä".
Dokumenttikirja perustuu kokeneen tutkivan toimittajan, Pentti Sainion,
yli vuoden ajan keräämään aineistoon. (Tarra: 4758 90726 30 Harkimoiden hattutemppu Sainio Pentti 9822402 1 8% 148.00) Ainakin
täältä sen voi tilata! |
Finlandia
Pentti
Sainio: Veikkaus Harry Harkimon rahapeli Jokerin Hjallis Harkimo on-line-pisteissä Hjalliksen Jokeripelin Veikkaus Oy:lle Jokeri-yrityksiään Jokeri-yrityksiään Helsinki-Halli Oy:n Hartwall Areenaankin Veikko M. Vuorinen Leena Harkimon Liisa Alamäen Slotline Oy:tä Risto Kippola Ecomen Oy: Ulf Sundqvistiin Ulfin ja hänen Björn-veljensä Wayup Oy:n STS-pankista Matti Ahde Martti Ahtisaaren Onnenpelit Oy- Merita Pankkiin Klaus Kavanne Lastenklinikoiden Kummit ry:n Rautakirja Oy, Helsingin Sanomat rikospoliisia Ilta-Sanomille yXplus Oy:ksi Carl-Henrik Nyberg Jussi Isotalo Jääkiekkoliitto Kalervo Kummolan, online-sopimusten R-kioskeille Ilkka Rokala Suomen lippuluukku Oy Tiilimäki Rahoitus Oy Oy Helsingin Indoor Golf Ab, Yrjö Tuokko. Amerin taloon Jääkiekkoliiton toimistosihteerit Hilkka Ahteen Olarin, Myyrmäen ja Itäkeskuksen City-marketeissa, Kesport-Tapiolassa sekä Stockmannilla VeikkausRasti-myymälöissä
Harry Harkimon rahapeli Jokerin Hjallis Harkimo on-line-pisteissä Hjalliksen Jokeripelin Veikkaus Oy:lle Jokeri-yrityksiään Jokeri-yrityksiään Helsinki-Halli Oy:n Hartwall Areenaankin Veikko M. Vuorinen Leena Harkimon Liisa Alamäen Slotline Oy:tä Risto Kippola Ecomen Oy: Ulf Sundqvistiin Ulfin ja hänen Björn-veljensä Wayup Oy:n STS-pankista Matti Ahde Martti Ahtisaaren Onnenpelit Oy- Merita Pankkiin Klaus Kavanne Lastenklinikoiden Kummit ry:n Rautakirja Oy, Helsingin Sanomat rikospoliisia Ilta-Sanomille yXplus Oy:ksi Carl-Henrik Nyberg Jussi Isotalo Jääkiekkoliitto Kalervo Kummolan, online-sopimusten R-kioskeille Ilkka Rokala Suomen lippuluukku Oy Tiilimäki Rahoitus Oy Oy Helsingin Indoor Golf Ab, Yrjö Tuokko. Amerin taloon Jääkiekkoliiton toimistosihteerit Hilkka Ahteen Olarin, Myyrmäen ja Itäkeskuksen City-marketeissa, Kesport-Tapiolassa sekä Stockmannilla VeikkausRasti-myymälöissä Jutut ja artikkelit kirjroitti ja kuvat kuvasi Pertti Manninen syksyllä 1999 Laukaassa ja Jyväskylässä. Pentti Sainio: Johdanto lukijalle Pentti Sainio: Pentti Sainio: Johdanto lukijalle Pentti Sainio: Pentti Sainio: Johdanto lukijalle |
Dennis
the Menace |
Helsingin
Sanomat, Yle ja MTV3 vääristelevät mielipidekyselyiden
tuloksia. Mikä on STT:n vastuu väärän tiedon levittämisessä? Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999 torstaina marraskuun 4. päivänä 1999 Presidenttimielipidekyselyt: jatkuva todellinen tilanne! |
Lukijalta: |
Sivut
valmisti Pertti Manninen 4.11.1999 copyright nettisanomat.com 99/14 |
||
sivun
alkuun! |
otsikko
ja navigointi 01.01.2001. Logon siirto 01.02.02. |